maanantai 24. huhtikuuta 2017

Me lähdetään Tansaniaan!



Me lähdetään vuodeksi Tansaniaan! 

Tai tarkemmin sanottuna kymmeneksi kuukaudeksi. Tämä blogi on perustettu, jotta voitte seurata nyt alkuun tätä projektia ja matkan järjestelyjä ja sitten elokuusta kesäkuuhun meidän elämää Dar Es Salaamin kaupungissa, Tansaniassa. Tässä ensimmäisessä tekstissä haluan kertoa miten tähän päätökseen oikein päädyttiin. Tämä on luultavasti myös kaikista tulevista teksteistä pisin ja visuaalisesti tylsin. :D Mutta älä pelästy, kyllä niitä kuviakin tulee, enkä varmasti jaksa kirjoittaa näin pitkiä tekstejä jatkossa.

Kuten monet varmasti tietävät, niin me olimme Mombasassa, Keniassa kaksi viikkoa hiihtoloman aikoihin. Se matka todella muutti meidät. Meillä, Simonilla ja minulla on ollut lähetystyö aina lähellä sydäntä, ja Raamattukouluaikoina ajattelin, että me lähdetään jonnekin ihan puskiin kääntämään Raamattua tai muuta jännittävää ja uhkarohkeaa. Perheenperustamisen ja Suomeen asettumisen myötä on into vähän laantunut, vaikka sitä välillä onkin ajatellut, että tätäkö tämä nyt sitten on, tämäkö on meidän elämän tarkoitus? Niin kuitenkin on tuntunut aika mukavalta olla ja elää ihan normaalia elämää. (Vaikka sillä varmasti on ollut myös oma tarkoituksensa ja tehtävänsä.) Eikä näitä lapsiakaan voi niin vain siirtää paikasta toiseen. Tulee juurettomuutta ja kaikenlaista. Ja entä turvallisuus? Siellä lähetysmaissahan on vaikka mitä eläimiä, sairauksia, terrorismin uhkaa ja vaikka mitä.

Neljä vuotta sitten meitä pyydettiin opettamaan Raamattukouluun Dar Es Salaamiin. Ehdotus tuntui jännittävältä, ja me vähän innostuimmekin asiasta. Mutta meidän ensimmäinen lapsi oli juuri aloittamassa koulua, me olimme ostaneet talon ja odotimme neljättä lasta, joten ajankohta oli vähän huono. Lisäksi en varsinaisesti ihan rehellisesti sanottuna edes halunnut lähteä mihinkään - en ainakaan Afrikkaan.

Viime kesänä, kun näimme Piaa ja Kirsiä (lähetystyöntekijät Keniassa ja Tansaniassa), kysyi Kirsi taas, että koska me tulemme käymään. Itse aina vähän välttelin näitä kysymyksiä ja vastasin mielellään, että mietitään ja rukoillaan. Mutta viime kesänä me (tai oikeastaan Simon) sanoimme, että jos me nyt vaan päätämme että tulemme, vaikka hiihtolomalla. Totuushan on että jos vain mietitään ja rukoillaan ilman että päätetään mitään, niin hyvin harvoin myöskään päästään minnekään. Mahdollisuutta lähteä ja rahoja siihen aika harvoin vain yhtäkkiä on tilillä. Joten me päätimme lähteä. Samalla päätimme myös säästää ja peruuttaa kaikki kesälomasuunnitelmat ja suuremmat remontit. Se tuntui silloin aika kovalta uhraukselta. Varsinkin kun itsestäni tuntui, että olisin paljon mieluummin laittanut rahat johonkin muuhun, tai vaikka lähtenyt lomamatkalle jonnekin ihan muualle. Mutta samalla tiesin, että Jumala halusi meidän lähtevän Keniaan.

Aika kului ja me saimme ostettua lentoliput ja säästettyä aika paljon rahaa. Loppuvaiheessa meille tuli kuitenkin autoon aika iso remontti ja esimerkiksi rokotuksiin meni aika paljon enemmän rahaa kuin mitä olimme ajatelleet, ja taloudellinen tilanne tuntui lähes ylivoimaiselta vielä viikko ennen lähtöä. Mutta ihan viimeisinä päivinä saimme tukea eri ihmisiltä, siis ihan rahaa, niin että pystyimme lähteä hyvillä mielin laskut maksettuina. Saimme myös vaatteita, aurinkorasvaa ja paljon rohkaisevia sanoja. Yksi minulle tärkeä asia oli tekstiviesti. Yksi ystäväni oli rukoillut meidän matkan puolesta ja nähnyt lukon ja avaimen, ja koki, että Jumala halusi sanoa minulle, että Hän tulee avaamaan jotain minun sydämessä ja että tulen tietämään, mikä on Jumalan kutsu minun elämääni. Nämä oli suuria sanoja ja "kätkin" ne sydämeeni.

Matka oli huikea, me näimme ja koimme paljon ja lämpö tietysti oli jotain aivan sanoinkuvaamatonta ja ihanaa, useimmiten. Matkan aikana mietin ystäväni viestiä. Mutta vahvimmin se oli mielessä hetkenä, jolloin tuntui, että olin vain yksin lasten kanssa kun mies sai käydä kokouksissa ja sen lisäksi jäi juttelemaan kadullakin ihmisten kanssa Jeesuksesta. Ja se mitä ajattelin, oli että ehkä tulin sinne asti tietämään, että ainakaan lähetystyöhön en halua lähteä... Ajattelin myös vähän kauhistellen välillä, että toivottavasti Pia ja Kirsi eivät nyt ajattele, että me siksi ollaan tultu, että me haluttaisimme tulla takaisin.

Matkan viimeiset päivät asuimme erään perheen luona ja tämän perheen äidin, Carolinen kanssa kävimme hyviä keskusteluja. Eksyimme juttelemaan mm. siitä, että jos tulisimme sinne lähetystyöhön. Kerroin hänelle, miten vaikeaa meidän olisi järjestää lähtö, kun meillä on talo, auto ja kouluikäisiä lapsia. Mutta katsotaan, jos se on Jumalan tahto, sanoin. Tämä nainen sanoi kuitenkin jotain, mikä todella jäi mieleeni. Hän sanoi suunnilleen näin, että

"...jos odotat, että onko jokin 100% Jumalan tahto,
voit saada odottaa koko elämäsi.
Jos tahdot jotain, niin toimi."
(Tottakai Jumala voi ilmoittaa tahtonsakin, mutta totta myös se, että Jumala vaikuttaa meidän tahtomiseen ja tekemiseen ja toisaalta varmasti estäisi meidän toiminnan, jollei se olisikaan Hänen tahtonsa.)

"Mutta kun en tiedä haluanko", minä vastasin ja tarkoitin, että en kyllä halua.

Palasimme kotiin, oli kylmä ja ikävä lämpöä. Mutta muuten oli ihan mukava olla takaisin kotona. Kunnes parin päivän kuluttua se iski yhtäkkiä, pannuhuoneessa. Se, että tahdoin, tahdoin takaisin! Ja se ei ollut vain kylmyyden takia, vaan siinä oli jotain erityistä. Itkin, että haluan takaisin. Pohdin tätä, sitä mitä ystäväni oli kirjoittanut ennen matkaa ja mitä Caroline oli sanonut, rukoilin ja koin ihan älytöntä iloa: yhtäkkiä tiesin mitä halusin ja mitä Jumala halusi minun tekevän. Kaikki pelko turvallisuudesta ja huoli käytännön asioista oli poissa. Kun sitten kerroin Simonille näistä ajatuksista, hän kertoi, että samaan aikaan hänkin oli kokenut ihan vastaavaa ja oli aivan samoilla linjoilla. Niin me kysyimme Kirsiltä, onko  jotain mitä me voisimme siellä tehdä, ja hän vastasi, että Dar Es Salaamin raamattukoulussa tarvitaan rehtoria ja opettajaa/opettajia. Ja niin me päätimme lähteä sinne.

Vaikka meillä ei ollut yhtään rahaa säästössä, minulla ei tiedossa töitä kesäksi, talo pitäisi saada vuokrattua, auto myytyä, vuokra Tansaniassa pitäisi maksaa etukäteen koko ajalta eikä hajua miten lasten koulu järjestyisi, ei meillä ollut epäilystäkään tästä asiasta eikä suunnitelmien peruuttaminen ollut edes vaihtoehto. Tuntui aika hurjalta ja uhkarohkealta tällä tavalla vain luottaa Jumalaan, mutta aika siistiltä myös! Myöhemmin Simon sanoikin, että suurimman varmuuden hänelle antoi se, että minä, joka yleensä stressaan kaikesta, en kantanut nyt huolta mistään. Ja ylipäätään se, että halusin lähteä.

Eli näissä jännittävissä tunnelmissa jäämme odottamaan miten kaikki järjestyy ja minkälainen vuosi meille on suunniteltuna!

Jos koet, että haluat auttaa meitä tässä projektissa, niin me todella arvostamme apuasi. Tässä muutama keino, jolla voit auttaa:

  • Rukoile mielellään meidän puolesta, että kaikki järjestyy parhaalla mahdollisella tavalla niin ennen matkaa kuin sen jälkeenkin.
  • Jos haluat tai tiedät jonkun joka haluaisi vuokrata ison omakotitalon kivalla suojaisalla tontilla Paraisten keskustasta 10 kuukaudeksi, ota yhteyttä.
  • Jos haluat ostaa 9-paikkaisen Transporterin niin se on myytävänä heinäkuun lopulla.
  • Tarvitsisin hoitolapsia kesäksi tai muuta työtä mitä voi tehdä kotona tai sitten muualla iltaisin ja viikonloppuisin, kaikki ideat on tervetulleita.
  • Myös ihan rahallista tukea on mahdollista antaa :)

4 kommenttia:

  1. A-M, olen sydämestäni mukana hankkeessanne. Voisitko ajatella avata tilin esim 'Tansanian kodin vuokra' tai jollain muulla nimellä ja kertoa tässä blogissasi tilitiedot, niin voisi olla että meistä löytyisi joitain ketkä kokisi mielekkääksi laittaa sinne silloin tällöin tai säännöllisestikin vitosen, kympin tai pari. Pienistä puroistahan ne kasvaa isommatkin virrat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Hyvä idea, palaan asiaan! :)

      Poista
  2. Mahtavaaa! Kerrassaan upeaa :) ihanaa matkaa teille ja enenkaikkea Jumalan siunausta ja huolenpitoa, jonka kyllä tiedänkin seuraavan teitä. Teette Jumalan työtä ja Hän on antanut kaiken sen mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, joten saatte olla luottavaisin mielin tässä asiassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi ihanista sanoista! :)

      Poista