tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kotona



Istun omassa pihassa. Collegehousut ja neule päällä, sukat jalassa. Aurinko paistaa ja linnut laulavat. Savupiipusta nousee savu. Nurmikko on ihanan vihreää, vaikka täällä Suomessa onkin ollut viime kuukauden todella kuivaa ja sateetonta. Naapurin tuhtiin kuntoon päässyt kissa tallustelee nurmikolla. Simon hakkaa halkoja, ja Robin on lähdössä pyörällä kaverin luokse yökylään. Kaikki on yhtäkkiä ihan erilaista. Kello on puoli seitsemän. Tansaniassa aurinko olisi laskemassa, täällä se paistaa vielä täydeltä terältä. Tai siis, sehän on laskemassa siellä. Siellä se Tansania on edelleenkin, vaikka meistä tuntuukin siltä, että se on ihan toinen ulottuvuus, jonne ei pitäisi täältä Suomesta pystyä edes kommunikoimaan. Hassua on, että ennen takaisin lähtöä koimme niin suurta ikävää ja haikeutta. Vielä lentokoneen laskeutuessa Istanbuliin ja Belindan kysyessä, että ollaanko me vielä Afrikassa, nousi kyyneleet silmiini ja sain taistella itkua vastaan. Kuitenkin kun laskeuduimme Tukholmaan ja tulimme laivalla Suomeen ja ajoimme omalla Volkswagenilla kotiin tänne Paraisille, oli fiilis hyvä. Tänne me nyt kuulumme. Ainakin jonkin aikaa. 😉


Menossa koneeseen
kolmen, neljän aikaan yöllä...


Tukholma ja "liikenneruuhka". Meitä nauratti..!

Tukholmassa oli sentään +27 kun tultiin,
mutta laivalla kylmä tuuli!

Palasimme siis viikko sitten lauantaina, ja paljon on jo ehtinyt tapahtua. Heti lauantaina saimme tänne ystäviä auttamaan tavaroiden kantamisessa yläkerran huoneesta, missä ne ovat olleet varastoituna 10 kuukautta. Grillasimme makkaraa. Joimme kahvia suomalaisen maidon kanssa ja söimme Fazerin sinistä suklaata. Oli ihanan lämmintä! Sunnuntaina jumalanpalveluksessa kerroimme pikaiset terveiset, tänään meillä olikin tervetulojuhla, jossa kerroimme enemmän kuulumisia ja Simon saarnasi. Molemmat kokoukset löytää Facebookista Elämän Sanan sivuilta. Maanantaina aloitin työt uudessa työpaikassa, lastentarhanopettajana päiväkodissa. Kuljen matkat pyörällä, matkaa on vain pari kilometriä. Työpaikka, henkilökunta ja pikkuiset asiakkaat tuntuvat tosi kivalta. Väsynyt olen toki ollut, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa väisty väsymyskin. Meillä oli tällä viikolla myös vierailta, alkuviikosta sekä nyt viikonloppuna, ja keskiviikkona käytiin myös me kylässä, joten aikamoinen startti on meillä ollut! Mutta se kylmyys, joka iski maanantaina oli kyllä jotain aika kamalaa! Pengoin toppatakin esiin, ja vasta saunan jälkeen sohvalla (se toppatakki päällä) tuntui vihdoin sopivan lämpöiseltä. Nyt on lämpö palaamassa onneksi uloskin.





Kylmää oli suomalainen merivesi! 

Viltti päällä tarkeni rannalla... 

Robin lähdössä kaverille. 


Simon on kesän kotona lasten kanssa, ja on aloittanut ahkerasti polttopuiden hankkimisen kaatamalla pihasta muutaman puun. Simon myös saarnasi keskiviikkona ja tosiaan tänään sunnuntaina seurakunnassa. Lapset nauttivat, kun ovat saaneet nähdä kavereita, varsinkin Robin, jota ei kauheasti ole kotona tällä viikolla näkynyt.


Lapsilla on kivaa, 
kun saa olla kavereiden kanssa!
Tässä vähän meidän kaikkien ajatuksia Afrikasta, Suomeen paluusta, mitä jäi ikävä ja mikä on erilaista täällä:

Mikä oli parasta Afrikassa:
Filippa: Chapati, safari, Nala.
Belinda: kissa, talo, kun käytiin Kilimanjarolla
Denise: Että meillä oli iso talo ja kissa, kun käytiin siellä uimapaikassa (vesipuisto) ja safarilla ja että meillä oli uima-allas
Robin: Reissailu (Uganda, Kilimanjaro, safarit, Sansibar), vesipuisto ja Nala
Simon: Tansanialaisten avoimuus ja lämpö,
Ann-Marie: Kaikki mikä on erilaista Suomeen verrattuna, lämpö ja se vaan, että oltiin siellä!

Ikävä Afrikasta:
FIlippa: Peacea, Blessingiä, Nalaa, Afrikkaa, meijän parvekkeita.
Belinda: Peacea, Nalaa, afrikkalaista ihanaa riisiä, Victory Churchia, Metodistiseurakuntaa.
Denise: Raamattukoululaisia, Nalaa, isoa taloa, tummia ihmisiä, Peacea, mun puhelinta, chapatia.
Robin: Nalaa, Suomi-koulua, Peacea, meidän taloa, lämpöä.
Simon: Lämmintä merivettä, eksoottisia hedelmiä omalla pihalla.
Ann-Marie: Lämpöä, kiireettömyyttä, raamattukoulun riisiä, "reikäparveketta", kaikkia ystäviä, ääniä, tuoksuja, hedelmiä, sitä että joku tankkaa auton 😉

Mitä ei tule ikävä:
Filippa: Sitä, että mulla ei ollut omaa sänkyä
Belinda: Papuja, rosvoja (jotka vei Denisen puhelimen)
Denise: Muureja, puhelinrosvoja, likaisia rantoja, tyyppejä jotka pesee auton ikkunat (pyytämättä liikenteessä ja vaativat rahaa)
Robin: Kuoppaisia teitä ja huonoa nettiä.
Simon: Vedenpuutetta, järkyttävässä kunnossa olevia teitä, voin ja lihojen metsästystä (ei niitä ihan oikeasti tarvinnut metsästää, suom. huom.)
Ann-Marie: Sähkökatkoksia, uht-maitoa, muurahaisia keittön pinnoilla.

Mikä on erilaista täällä:
Filippa: Emmä tiedä
Belinda: Raejuusto, on niin halpaa kaikki (?), vaaleat ihmiset, Afrikassa ei voi juoda hanasta vettä.
Denise: Tummia ihmisiä ei oo Suomessa, täällä on tv, täällä ei voi käyttää uunia ilman sähköä, valkoinen sokeri, ei kaltereita ikkunoissa.
Robin: Tiet, liikenne, ei ruuhkaa ja liikennepoliiseja, ihmisillä on postilaatikot, autossa on ratti eri puolella, ei verkkoja sängyissä, ei muureja.
Simon: Kaikki. Täällä tapahtuu kaikki niin paljon tehokkaammin.
Ann-Marie: Ilman raikkaus, kaikki kaupassa (symmetriset, täydelliset tomaatit, lähes raa'at banaanit, ruisleipä, irtokarkit...), ei tarvi tulitikkuja hellaan, hanavettä voi juoda ja käyttää ruuanlaittoon, autolla ajaminen! Hyttyset on ihan megaisoja! Kukaan ei pussita ostoksia valmiiksi kaupassa.

Kun tämänkin postaamiseen kesti näin kauan aika, en tiedä tuleeko tänne enää tekstiä.. Jos ei, niin ISO kiitos kaikille lukijoille, teitä on ollut paljon enemmän kuin osasin odottaa! Kiitos kaikille myös esirukouksista ja taloudellisestakin tuesta, olette tärkeitä ja Jumala teitä todellakin siunatkoon! Toivon, että nämä kirjoitukset ovat voineet myös olla todistuksena jollekin Jumalan huolenpidosta ja olemassaolosta ylipäätään. Itselleni Jumala on tullut näiden kuukausien aikana paljon todellisemmaksi kuin mitä Hän on aiemmin elämässäni ollut, mutta voi ei, nyt tekstiä tulee niin paljon, että ehkä sittenkin kirjoitan vielä lisää... 😄

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Istun lentokoneessa, kello on 3.15. Me siis ehdimme!!! Vähän teki tiukkaa ja kentällä vielä alkoi jännittämään, kun vähän piti säätää laukkujen kanssa ja yksi virkailija innostui Robinin matikan kirjasta niin, että meinasin jo, että nyt kyllä missataanko koko lento... Mutta täällä me nyt olemme ja pian jätämme kaunis Tansanian taaksemme. Seikkailu on ohi, noin kolme sataa päivää, kymmenen kuukautta!!! Tuntuu ihan uskomattomalta. Haikeaa, mutta samalla tuntuu kivalta lähteä kotiin. 
Mission completed, ikään kuin. 
Täältä tullaan Suomi!! 







Mielessä on vielä muutama aihe, joten ihan vielä ette minusta eroon pääse. 😉

torstai 31. toukokuuta 2018

Niukkuudessa ja runsaudessa

Kirjoittelen nyt autossa, ruuhkassa. Kello on puoli seitsemän illalla, jätimme juuri Nalan uuteen kotiinsa ja etenemme nyt viimeistä kertaa hitaasti ja toivottavasti myös varmasti kohti Mikochenia, tarkoituksena hakea kehystetty valokuva Metodistiseurakunnalta ja muutama matkamuisto vielä Slipwaylta. Bunjusta kohti lentokenttää olisi tarkoitus lähteä viiden ja puolen tunnin päästä. Optimistista?! Saas nähdä..

Viime viikot ovat täyttyneet monista jäähyväisistä ja erilaisista tapahtumista. Viikko sitten torstaina olimme kahden suomalaistytön syntymäpäivillä, jotka samalla toimivat Suomi-koulun päättäjäisinä. Tämän viikon aikana olemme (tai ainakin minä) käyneet lähes kaikissa Suomi-koululaisten kodeissa, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Sunnuntaina vielä vietettiin Suomi-koululaisten kanssa Denisen synttäreitä meillä. On ollut ihana tutustua näihin lapsiin ja perheisiin, vaikka me sen puoleen harmiksi olemme asuneetkin tuolla kaukana. Kiitos teille kaikille! Olemme saaneet lainata kaikkea tarpeellista, kuten legoja, kaasupulloja ja vaakaa matkalaukkujen punnitusta varten. Olemme myös saaneet näistä perheistä uudet kodit meidän pesukoneelle, trampoliinille ja Nalalle.

Viime viikolla oli myös raamattukoulun yhteinen juhlalounas meillä sekä "luokkaretki" Bagamoyoon, missä kävimme museossa sekä evästimme, rukoilimme ja vietimme ehtoollista rannalla olevan ristin juurella. Risti on ensimmäinen Tansaniaan pystytetty risti paikalle, mistä kristinusko saapui Itä-Afrikkaan.




Lauantaina oli raamattukoulun valmistujaiset, joita varten olimme teettäneet koko perheelle upeat afrikkalaiset vaatteet. Oppilaat olivat (myös) upeita, ja olimme niin ylpeitä heistä!




Sunnuntaina olimme viimeistä kertaa metodistiseurakunnassa pitämässä englanninkielisen jumalanpalveluksen, jolloin oikeastaan vain rukoilimme seurakuntalaisten puolesta, sekä söimme viimeisen yhteisen aamupalan toimistossa. Iltapäivällä vietimme tosiaan myös Denisen synttäreitä.




Maanantaina kävimme tosi kivassa vesipuistossa, Kunduchin Wet'n'Wildissa trampoliinista saaduilla rahoilla. Viime aikoina emme juurikaan ole ehtineet rannalle tai muualle "lomailemaan". Lisäksi meillä on ollut taloudellisesti tosi tiukkaa, koska Suomen vuokralaisemme muuttivatkin harmillisesti kuukautta aiemmin pois ja lisäksi Suomi-koulun palkkani on teknisistä syistä myöhässä. Vesipuistoilu tuli hyvään saumaan ja oli hauska juttu varsinkin lapsille.







Tiistaina oli meidät kutsuttu Pastori Brunon luokse lounaalle. Meidän yllätykseksi mukaan oli kutsuttu myös kaikki ne, jotka ovat tulleet uskoon ja löytäneet kodin Victory Churchista tavallaan sen seurauksena, mitä Simon opetti Brunolle ja hänen seurakunnalleen. Heitä on yhteensä noin 30, joista paikalle oli päässyt ehkä kymmenen. Lounaan ja puheiden jälkeen saimme vielä toiset afrikkalaiset vaatteet ja Simon upeat kiiltävät kengät, jotka saarnaajilla Afrikassa pitää olla!


Eilen ja vielä tänään aamulla oli meillä kampaajat, jotka letittivät meidän hiukset, minun, Denisen, Belindan ja jopa Robinin. Äitiltä saatu synttäriraha riitti kaikkien meidän kampauksiin ja tekohiuksiin. Euroissa maksoimme tästä kaikesta huimat 25€! Ja jälki on tosi tarkkaa ja upeaa kaiken kaikkiaan! 





Mutta, sitten aiheeseen, josta oikeastaan halusin kirjoittaa:

Meillä on viime viikot ollut sellainen ongelma, että tankeissa on vettä, mutta toinen painepumppu ei mene päälle eikä keittiöön tule vettä. Olemme joutuneet kantamaan tiskiveden vessasta. Mutta kuitenkin meillä on ollut nyt ollut kaikki käytännön asiat tosi hyvin verrattuna siihen miten kaikki oli aluksi. Kun tulimme tänne, olimme alkuun ilman autoa kuukauden verran, ilman pesukonetta, mikroa, kahvinkeitintä kaksi kuukautta, ilman pakastinta viisi kuukautta. Pesin pyykit käsin, kerrankin laskin pesseeni 80 vaatekappaletta! Lapsilla ei ollut alkuun leluja käytännössä yhtään, trampoliini ja uima-allas tulivat kahden kuukauden jälkeen. Myöskin olemme pärjänneet ilman leivinpaperia, aika paljon ilman sähköä ja niin, että vettä tulee vain puoleen taloon. Alkuun meillä ei myöskään ollut hyttysverkkoja ikkunoissa, jolloin ikkunat piti illalla sulkea ja sisällä oli tukahduttavan kuuma! Osaan ikkunoista saimme verkot kuukauden jälkeen, mutta enempiin vasta maaliskuussa! Olimme myös ilman mitään ilmastointia ja tuulettimia ensimmäiset neljä kuukautta. Samoin pärjäsimme alkuun ilman lämmintä suihkuvettä, ja suunnittelimme välillä suihkut ennen auringonlaskua, jolloin aurinko oli lämmittänyt veden tankeissa. Kun oli kuuminta, ei kylmä suihku haitannut ollenkaan. Toisaalta tuulettimien puute kyllä haittasi ja nukuimmekin märkien pyyhkeiden kanssa.

Joten voimme sanoa Paavalin sanoin "Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut". (Fil. 4:12) Olemme todella kokeneet niukkuutta ja elämisen monimutkaisuutta (varsinkin Suomen oloihin verrattuna), mutta myös runsautta. Ja kaikissa oloissa olemme silti olleet tyytyväisiä ja iloisia.

Ja nyt on kulunut kaksi tuntia, valokuva ja muutama matkamuisto haettu! Nyt kotiin, lapset hetkeksi sänkyyn (ehkä?), loput tavarat laukkuihin ja sitten matkaan. Tunazonga mbele! Eli vapaasti käännettynä: Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. 😂

lauantai 5. toukokuuta 2018

Suomalainen vappu Tansaniassa

Meiltä on jäänyt väliin lussepullat, laskiaispullat, Runebergin tortut ja monet muut leipomiset ja kausijutut. Simaa en uskaltanut alkaa edes yrittämään, mutta munkit lupasin lapsille leipoa. Onneksi ei ollut kamalan kuuma päivä. Ruskea sokeri ja kaasuhella toivat omat haasteensa, mutta ensimmäisten kärventyneiden ja sisältä raakojen munkkien jälkeen syntyi ihan onnistuneita yksilöitä. Sokeri oli sen verran karkeaa ja ehkä kosteuskin vaikutti asiaan, että se ei millään meinannut tarttua munkkien pintaan.




Ilmapallot jäivät kauppaan eikä serpentiinejä löytynyt, joten askarreltiin serpentiinit itse lahjapaperista ja puhallettiin kätköistä löytyneitä vesi-ilmapalloja. Niistä tulikin soma yhdistelmä, ja etenkin serpentiineistä hienompia kuin kaupan versioista. Illalla tarjottiin "suomalaisia mandaazeja" myös raamattukoululaisille jälkkäriksi. Suurin osa taisi tykätä, joku kopisteli sokerit pois pinnasta, koska ei ollut siihen tottunut. 





Seuraavana päivänä oli minun syntymäpäiväni, joten saimme juhlia ja herkutella vielä toisenkin päivän. Lapset ja Simon olivat tehneet ihanat kortit ja tulivat niiden ja laulun kanssa herättämään aamulla. Olkoonkin, että olin ollut kaksi tuntia hereillä ja Belinda ja Filippa ehtivät muutamaan otteeseen käydä juttelemassa minulle. Sen jälkeen saimme nauttia upeasti katetun aamupalan ja myöhemmin vielä ihanan jäätelöannoksen. Koulun jälkeen lähdimme kaupunkiin syömään ihanaa pizzaa, minkä jälkeen minut yllätettiin ihanalla jalkahieronnalla, jota olin aiemmin toivonut, mutta onnellisesti unohtanut. Sillä aikaa olivat muut käyneet vielä ostamassa pienet lahjat, jotka sain avata kotona. Oli oikein ihana päivä ja olo hemmoteltu.


Sataa sataa ropisee

Oppikirjojen mukaan Tansaniassa on pieni sadekausi lokakuusta joulukuuhun ja iso maaliskuusta toukokuuhun. Meille sanottiin, että pientä ei todellisuudessa ole, ja kun täällä sitten satoikin ihan kunnolla niihin aikoihin, olivat ihmiset aivan ihmeissään. Mutta, nyt on siis meneillään ainakin melkein oppikirjojen mukainen varsinainen sadekausi. Maaliskuun alussa alkoivat sateet muhkeilla ukkosilla, ja meidän lapset ihmettelivät, miksi sadekautta ei kutsuta ukkoskaudeksi. Välissä, juuri kun meillä oli vieraita, oli parin viikon tauko sateissa ja on tässä välissä muutenkin ollut myös kaunista ja aurinkoista. Lämmintä on joka tapauksessa nytkin, ja etenkin aurinkoisina päivinä on helposti tosi kuuma. Sateella kuitenkin lämpötila laskee suomalaisiin hellelukemiin, eli juuri sopiviin näin kotioloissa. Ei tarvitse hikoilla, mutta ei olla viluissaankaan. Vaikka eilen, kun oli kunnon sadepäivä olin oikeasti koko päivän sukat jalassa, ja sitä ei ole tainnut tapahtua koko aikana!




Miten se sadekausi sitten vaikuttaa tavalliseen elämään? No, se saa aikaan tulvia, jotka ovatkin sadekauden pahimpia seurauksia. Sadevesijärjestelmä on täällä, ainakin paikoitellen todella kehno, ja vaikka ongelmat ovat samat vuodesta toiseen, ei siihen ole tullut isompia muutoksia. Vedet valuvat rakennuksiin ja rakennukset pahimmassa tapauksessa sortuvat. Tiet peittyvät sadeveteen, ja sillat saattavat sortua. Pahimmat jäljet näimme lokakuussa, jolloin virtaava sadevesi vei maata mennessään, minkä seurauksena myös rakennuksia sortui. Tiet ovat poikki, ja liikenne tavallista monta kertaa hitaampaa. Nyt viime viikkoina julistettiin tänne rankkasateiden takia ihan hätätila. Koulut olivat suljettuina ja myöhemmin kuulimme, että ihmisiä oli jopa kuollut tulvien seurauksena.










Täällä meillä valui vesi vain yhden kerran tuonne alakertaan, niin, että siellä oli noin 10 cm vettä lattialla. Se kyllä johtui meistä itsestämme, kun olimme (joku oli?) peittäneet sadevesiviemärin kivellä... Muuten jos tuulee kovasti, muuttuu meidän parveke kahluualtaaksi, josta vesi pääsee valumaan vain yhtä reittiä alas, ja se on valitettavasti oven alta yläkerran käytävään ja siitä suoraan alas alakertaan. Muutaman kerran sieltä on vettä valunut, kerran aivan valtoimenaan.




Muuten meidän talomme on rinteessä, ja tässä on vieressä sadevedelle oma oja, joten säästymme isommilta vahingoilta. Tie sen sijaan muuttuu sateella joeksi, kun vesi virtaa ylhäältä alas. Tie on viime viikkoina muuttanut aika paljon muotoa, kun hiekkaa valuu veden mukana pois ja isoja kiviä paljastuu ja jää esiin. Viime kertoina olemmekin päässeet kotiin vain lapioimalla ensin tien ajettavaan kuntoon, ja siltikin on spoileri irronnut...!




Toinen, vähemmän vakava seuraus sateista on kosteus, joka saa suolan niin kosteaksi, että se ei tule ulos sirottimesta. Olemme laittaneet joukkoon riisinjyviä, mutta ei sekään oikein meinaa auttaa. Yhtenä päivänä huomasimme, että sokeri oli pilaantunut astiassaan! Se siis haisi ihan käyneelle. Ikinä en ole moisesta kuullut. Kosteat vaatteet on syytä ripustaa ilmavasti, olen tässä muutaman kivan yllätyksen löytänyt lasten huoneesta ja joutunut heittämään homeisia vaatteita roskikseen. Myös järjestelmäkameran hihna oli homehtunut laukussaan...! Myös Denisen matikan kirja oli ilmeisesti parvekkeella kostunut ja sen seurauksena homehtunut.. ihan pikkuisen vaan muutamalta sivulta, mutta kuitenkin. Keksit ja näkkileivät avatuissa pakkauksissa muuttuvat heti pian pehmeiksi. Meille onneksi mahtuu pyykit sisälle kuivumaan, olen nimittäin monta kertaa harmitellut raamattukoululaisten pyykkejä, jotka roikkuvat parhaimmillaan monta päivää ulkona narulla melko reippaissa jälkihuuhteluissa.



Tänään on sadevedestä ollut hyötyä, kun vettä ei ole jostain syystä tullut tankkeihin yli viikkoon. Joillakin on fiksuja järjestelmiä, joilla esimerkiksi katolta valuva vesi saadaan tankkiin talteen. Me olemme vain asetelleet sankoja strategisiin paikkoihin (rännejähän täällä ei useimmissa taloissa ole) ja saaneet esimerkiksi vessanpönttöjen säiliöt täytettyä sadevedellä. Pesukonetta sillä ei valitettavasti voi pyörittää tai juomavedeksi käyttää.

Meillä lauletaan muuten nykyään, että "Sataa, sataa ropisee, pilipili hoohoo", heh heh. Pilipilihän on paprika ja pilipili hoohoo on vihreä paprika.