maanantai 20. marraskuuta 2017

Kauppareissu Bunjuun


Leipä oli homehtunut eikä seuraavaksi päiväksi ollut ruokaa, joten lähdin tänään auringonlaskun aikaan käymään kaupassa. Tavallaan ihana lähteä yksistään kävelylle, mutta toisaalta täällä ei ikinä ole yksin, ja erilaisiin tervehdyksiin on oltava varautunut koko ajan. Painoin meidän portin kiinni ja tien toisella puolella istuskeleva mies, jonka luona olemme käyneet kylässäkin, tervehti sanoen ”Habari za jioni”, eli hyvää iltaa. Vastaukset erilaisiin tervehdyksiin ei vieläkään tule kuin apteekin hyllyltä, joten jouduin taas muutaman sekunnin miettimään, ennen kuin vastasin ”Nzuri, na wewe?” En saanut vastausta, mutta toivottavasti hänenkin iltaansa silti kuului hyvää.

Jatkoin matkaani hiekkatietä, hyvin kuoppaista sellaista, mihin taannoinen rankkasade lisäksi teki aikamoisen railon. Viime yönä ja tänäänkin oli satanut, joten tiellä oli paikoin vielä vesilammikoita. Ilma on ihanan viileä, tai no, ainakaan ei kuuma. Naapurin tyttö seisoi tien vieressä ja hymyili. Hymyilin takaisin ja sanoin tytön äidille (?) ”hello”. Äiti hymyili takaisin. Kanat ja näkyipä kalkkunakin käpsyttelevän vähän kauempana. Vuohet määkivät ja linnut lauloivat. Olen tosi huono tunnistamaan lintujen laulua, mutta tämä kuulosti tutulta ja toi mieleen kesäillan Suomessa. Hetken matkan päässä, talon edessä oli ruoka tulilla, hiiligrillillä ja pienet pojat leikkivät tien vieressä. Moottoripyörät huristelivat ohi noin metrin päästä pojista. Harmaahiuksinen mummo avasi lettejään toisella puolella tietä.

Kävelin armottoman suuren mangopuun alta. Mangopuita on siinä useampiakin, kaikki todella suuria, ja täynnä vihreitä, kypsyviä mangoja. Lähestyin Bunju B:n päätietä. Se on jollain tavalla kivetty, mutta hyvin epätasainen. Autot, koulubussit ja moottoripyörät ajavat siinä kuitenki hurjaa vauhtia, ja saa olla tarkkana missä välissä tien ylittää. Kauppa, minne olen matkalla, on tien toisella puolella. Myyjä on nuorehko mies, joka osaa englantia ja on aina ystävällinen ja kohtelias. Valitsin leivät ja pyysin saada kilon papuja. Ostin lisäksi myös mango-pillimehut lapsille Suomi-kouluun. Tänä aikana oli kauppaan tullut kolme tai neljä pientä tyttöä, jotka tuijottivat minua herkeämättä. Täällä Bunjussa näkee valkoisia todella harvoin. Maksamisen jälkeen kiitin kauppiasta ja vilkutin tytöille heipat.

Kaupan vieressä on hedelmä- ja vihanneskoju, mihin pysähdyin seuraavaksi. ”Karibu.” Nainen toivottaa tervetulleeksi, mihin vastaan ”asante”. Kysyn swahiliksi pienen vesimelonin ja mangon hintaa ja tilaan niitä hyvin monipuolisella sanavarastollani: ”moja na moja”, yksi ja yksi. Hedelmät maksavat yhteensä 3000 shillinkiä, eli reilun euron. Naisen lapsi syö vieressä penkillä ruokaa. ”Kwa heri”, sanon naiselle ja erikseen myös lapselle, joka hymyilee. Seuraavaksi saankin jo varoa lähtevää autoa ja ylittää tien. Paluumatkalla pienet lapset sanovat jotain, mitä en ymmärrä, joten vastaan vain ”hello”. Mummo on saanut lettinsä avattua ja pienet pojat leikkivät edelleen tien vieressä. Väistelin moottoripyöriä ja autoja. Yhdestä autosta mies huikkaa ”Ciao!” enkä taaskaan tiedä mitä vastaisin. Vähän kauempana olevalta talolta kuuluu itkua. Tien vieressä saman talon arviolta seitsemänvuotias tyttö kantaa liinalla selässään aivan pientä, korkeintaan parin kuukauden ikäistä pikkusisarusta, joka myös itkee.

Vesimeloni, vaikka olikin pieni, alkoi jo vähän painamaan, ja ylämäessä tuli melkein jo taas hiki. Ei ollut vielä ehtinyt tulla pimeä, kun lähestyin meidän taloa. Pihasta kuului lasten äänet, he olivat ilmeisesti edelleen altaassa. Pysähdyin vielä kojulle, missä Fungameshan vaimo istui myymässä vihanneksia. Tilasin tomaattia ja sipulia molempia ”tano”, eli viisi sekä vihreää paprikaa (”pilipili hoohoo”) ”tatu”, eli kolme. Annoin hänen suosiolla valita kasvikset, koska he osaavat hyvin valita parhaat yksilöt. Ostokset maksoivat 1-2 euroa ja kaupan päälle nainen sujautti vielä yhden tomaatin. Vielä perään hän huuteli ”karotia”, mutta kiitin ”hapana, asante”, koska porkkanaa meillä oli jo jääkaapissa. 



Nämä kuvat mangopuista ovat valitettavasti ainoat kuvat tältä reissulta, ehkä otan joku kerta lisää..

lauantai 18. marraskuuta 2017

Ruokamaailmaseikkailua

Istun jälleen kerran autossa matkalla kotiin Masakilta. Filippa on ollut nyt kuudetta päivää kuumeessa, ja hänellä on myös ollut ripulia. Täällä alkaa nyt olla aika kuuma, öisin olemme nukkuneet kastellut pyyhkeet peittoina. Etenkin kuumeisen lapsen kanssa on ollut aika haastavaa, kun kuume on välillä kivunnut yli 40:n asteen. Filippa sai jo aiemmin antibioottikuurin. Koska kuumetta oli kuitenkin jatkunut jo niin pitkään ja tyttö lähinnä vaan nukkui ja makasi sohvalla, päätimme vielä käydä hänen kanssaan lääkärissä. Hanna ja Karoliina pitivät tänään pienten Suomi-koulun, ja minä olin sillä aikaa kipeän ja vaisun, mutta hirmu reippaan Filipan kanssa lääkärissä. Kaikki oli onneksi hyvin, jatkamme vain nesteytystä ja antibiootti-kuuria.


Matkalla lääkäristä näimme jotain ihmeellistä. Tien yläpuolella ja molemmin puolin, ehkä sadan metrin matkalla, lensi lepakoita, tuhansia lepakoita! Lepakoita vilisi ilmassa, ja niiden kimeät huudot täyttivät ilman. Aivan epätodellista!

Kuvasta on ehkä vähän hankala nähdä, että ne on lepakoita, mutta kyllä ne oli. :) 

Tämän jälkeen kävimme vielä kaupassa, meille uudessa kaupassa, Food lover's marketissa. Siellä olikin kaikkea jännää ja ihmeellistä, ja kaikki olivat aivan lapsellisen innoissaan irtokarkeista, pitkistä hedelmähyllyistä ja leivonnaisista. Kello oli jo paljon, joten ostimme kaupasta iltapalaksi pizzapalat ja suklaaleivokset. Jäimme (luvan kanssa) syömään ne kaupan pihalla olevalle terassille. Paikka oli ihana ja tunnelmallinen kalalammikkoineen ja suihkulähteineen sekä valaistuine puineen, joista tipahteli valkoisia kukkia.





Ruokakaupasta löyhällä aasinsillalla siirryn tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen, eli ruokaan. Olen jo aiemminkin maininnut jotain meidän ruokavaliosta, mutta ajattelin nyt kertoa asiasta vielä tarkemmin. Bunju B:ssä, missä me asumme on pari pientä kauppaa, mistä ostamme edullisesti paahtoleipää (ei mitään hyvää, hyyyvin harvoin voi löytää oikeasti hyvänmakuista leipää), papuja ja kananmunaa sekä tarvittaessa maitoa, sokeria, jauhoa ja riisiä. Ihan meidän taloa vastapäätä myy naapurin Fungamesha sipulia, valkosipulia, vihreää paprikaa, tomaattia, chiliä ja inkivääriä, joskus valikoimassa tosin on vain sipulia. Ja joskus ei mitään. Joskus jopa perunaa. Fungameshan luokse voi Robininkin hyvin lähettää ostoksille. Vähän kauempana, kaupan läheltä voi kojuista ostaa myös hedelmiä: banaania, vesimelonia ja joskus myös papaijaa ja mangoa. Yhdestä kaupasta saa myös pakastettuja kanankoipia, välillä ainakin. Teurastamokin löytyy, mutta sitä emme ole vielä testanneet. Keskusta-alueelta supermarketeista saa sitten kaikkea muuta tarvittavaa, mutta koska siellä käydään vain kerran viikossa ja meillä tosiaan ei ole pakastinta, niin vaikuttaa se aika olennaisesti meidän ruokavalioon.


Käytännössä syömme siis monipuolisesti, lihaa ja kanaa ja muita herkkuja viikonlopun yli, ja sitten onkin vuorossa taas kasvisruuat, ihan monipuoliset toki nekin. Meidän on todellakin ollut pakko laajentaa kasvisruokavalikoimaamme ja käyttää mielikuvitusta. On ollut hauska huomata, että lapsetkin ovat oppineet tykkäämään kasvisruuista, esimerkiksi papukastike uppoaa oikein hyvin kaikkiin muihin, paitsi Belindaan. Välillä teemme myös kasvissosekeittoa, mikä on kaikkien mielestä herkkua, mutta siihen tarvitaan kermaa, mitä taas saa vain supermarketeista ja maksaa 2 dl yli 2€. Olemme tehneet myös tansanialaista keittoa, mitä Simon valmisti meille äitienpäivänä Suomessa. Se on tosi hyvää ja voin jakaa teille sen reseptin:

Tanzanian Coconut Bean Soup – Perfect For Fall!

1/2 Cup Onions, finely chopped
1/2 Cup Green Peppers, finely chopped
1 tsp. Curry Powder
1 tsp. Salt
1/4 tsp. Pepper
3 Tbsp. Butter
1 Cup Fresh Tomato
2 1/2 Cups Kidney Beans
2 Cups Coconut Milk
3 Cups Water
1/2 Cup Cooked Rice
1 tsp. Shredded Coconut


How To Make It:
In a 3-quart saucepan saute onions, peppers, curry powder, salt, pepper, and butter until soft and translucent but not brown.

Add 1 cup of fresh tomato, cut into 1/2-inch pieces
Simmer for two minutes longer.
Add kidney beans, coconut milk, water. Simmer gently for 10 minutes. Add 1/2 cup cooked rice. If you need to adjust the spices, do this. Serve one-cup portions in soup bowls. Garnish each bowl with one teaspoon of shredded coconut.

Kopioitu suoraan täältä:
http://blog.africaimports.com/wordpress/2010/11/tanzanian-coconut-bean-soup-perfect-for-fall/


Me laitoimme keittoon kyllä vähän reilummin riisiä,
jotta se olisi vähän ruokaisampaa.

Muita kasvisruokia, joita olemme tehneet on kasvismunakas, erilaisia papu- ja kasviskastikkeita, pihvejä ja uunikasviksia. Riisiä syömme paljon, välillä myös spaghettia ja joskus harvoin jopa perunamuusia. Uuniruuat on vähän hankalampia. Meillä on uuni, mutta siihen saa tulen vain joko ylhäälle tai alhaalle, eli paistotulos on helposti hyvin epätasainen. Esimerkiksi jos leipoo teeleipää, pitää leipä välissä kääntää ja jos haluaa sämpylöitä, pitää ne kääntämisen lisäksi myös halkaista ja paistaa halkaistuna. Mutta monet ruuat olemme silti uunissa valmistaneet, ja myös paahtaneet leipiä silloin, kun sähköt on poissa eikä leivänpaahdin toimi. Ylipäätään olen niin usein kiittänyt sitä, että hella toimii kaasulla! Sähkökatkoja on sen verran usein...

Tässä on jonkinlainen papu-kasviskastike...

...ja tämä taisi olla kasvismunakasta. Ehkä?!

Kananmunia syömme usein.

Tortillat ovat järkyttävän kalliita, mutta sen korvikkeena
olemme syöneet pari kertaa täytettyjä pitaleipiä.

Robin käy Miken ja Nabotin kanssa aina silloin tällöin syömässä päivällisen (jonka he syövät n. 19.30) raamattukoululla, ja eilen myös Denise lähti mukaan. Siellä syödään lähes aina riisiä ja papukastiketta, tosi harvoin kanaa tai lihaa. Lisäksi ruokailua ennen on aika 15-30 minuutin rukoushetki. Silti Robin lähtisi sinne vaikka joka ilta! Se on kyllä tosi kiva, koska kotona Robin on tottunut liikkumaan vapaasti, käymään kaupassa ja kavereiden luona. Täällä pitää turvallisuussyistä pysyä muurin sisäpuolella (vaikka Robin silloin tällöin käykin ulkopuolella...).

Hedelmät ovat täällä aika edullisia, ja syömme paljon juuri banaania (normaaleja ja minejä) ja vesimelonia. Papaijasta eivät lapset oikein välitä. Kohta alkaa mangokausi, sitä odotellessa! Meidän pihassakin kasvaa mangopuu, mutta siihen ei vielä tule hedelmiä. Papaijapuussa taas on monta, jo aika isoa papaijaa kypsymässä. Lisäksi meidän pihassa kasvaa maissi (yksi!), tomaattia, chiliä, ladies fingereitä (ooo, googlasin ja löysin, että se on suomeksi okra!), sitruunaruohoa ja sokeriannoonaa. Viimeisen myös sain netin avulla juuri selville.. Raamattukoululla kasvaa mm. aloe veraa ja guavaa. Paljon uutta ja jännää olemme siis myös ruuan ja hedelmien puolesta saaneet kokea!

Pieniä ja isoja banaaneja.

Minibanaaneja, joista kaksi oikeimmanpuoleista ovat kasvaneet yhteen.











torstai 2. marraskuuta 2017

Jälleen yksi torstainen seikkailu

Terveiset autosta taas! Meidän oma auto on edelleen korjattavana, mutta meillä on tällainen näppärä viiden hengen auto, johon hyyyvin mahtuu meidän kahdeksanhenkinen perhe. Tosin tänä torstaina tytöt jäivät suosiolla kotiin, joten olemme liikenteessä vain oman perheen kesken. Paitsi että emme ole liikenteessä, vaan huoltoaseman pihassa, koska laina-autonkin moottori ylikuumeni. Jäähdytysneste vaikuttaa olevan täysin tuntematon käsite täällä, nytkin lisätään vain normivettä.

Nämä torstait tuppaavat olemaan aina yhtä yllätyksellisiä ja täynnä seikkailua. Mutta, tarkoituksenani oli oikeasti kertoa viime torstaista ja vain mainita, että tänään on kaikki poikkeuksellisesti sujunut ilman ongelmia. Vaikka Simon ei löytänytkään mistään pankkiautomaattia, mistä olisi saanut ilman mahdottomia palkkioita nostettua tarpeeksi rahaa auton viimeistä lyhennyserää varten. Niin, kunnes, täällä sitä taas odotellaan.

Mutta siis, viime torstaihin. Aamulla heräsimme, kun koulubussi oli jäänyt jumiin meidän talon viereen ja yritti kaasuttaa itsensä irti. Edellispäivän ja yön ajan oli satanut poikkeuksellisen rankasti, ja sadevesi oli aiheuttanut tiehen muutaman metrin pituisen, ehkä metrin syvyisen vajoaman.



Aamupäivä sujui muuten ongelmitta, vain sähköt olivat pois lähes koko päivän. Lounaan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Masakia ja Suomi-koulua. Näkymät matkan varrella olivat kuin suoraan uutisista. Vettä oli tien varsilla ainakin puolen metrin syvyisinä järvinä, ihmisten kodit ja autot olivat jääneet osittain veden alle, ihmisiä kahlasi vedessä reisiään myöten. Joissain kohdin vettä vain virtasi valtoimenaan tien vieressä. Sammakot kurnuttivat joka puolella, joku pesi hiuksiaan tielle jääneessä likaisessa vedessä. Yksi tie oli poikki ja jouduimme kiertämään toista kautta, jolloin kävi aika nopeasti selville, että emme taaskaan ehtisi ajoissa Suomi-kouluun, joten peruimme pienten tunnit. Masakilla jouduimme ajamaan yli sadan metrin matkan tiellä, joka näytti enemmänkin joelta. Jo menomatkalla katselimme kauhulla paluuliikennettä. Autoja oli parhaimmillaan neljällä tai viidellä kaistalla, mutta jono ei juurikaan edennyt. Meidän matka takaisin kestikin kolme tuntia (edelleenkin se 30 km!), eli tuplasti pidempään kuin normaalissa iltaruuhkassa. Ja tosiaan kahdeksan henkeä tässä viiden hengen autossa!





Kun vihdoin saavuimme väsyneinä kotiin, sähköt olivat palanneet. Ruokailutilan ikkuna oli unohtunut raolleen ja lamput päälle. Nämä yhteensattumat yhdessä sateen kanssa olivat houkutelleet sisälle lentomuurahaisparven, ja koko huone oli täynnä niitä! Näky oli jotenkin aivan käsittämätön ja toi mieleen jonkun Egyptin vitsauksen. Niitä oli seinillä, laittialla, verhoissa, katossa ja lampuissa. Lampuissa olevat myrkytimme hengiltä, loput kärpäslätkällä. Aika kauan siihen meni, mutta lopulta oltiin saatu lähes kaikki hengiltä ja siivottua pois. Myöhemmin saimme kuulla, että ne olisi voinut paistaa ja syödä!!! Kuulemma niiltä vain nypitään siivet pois ja ne laitetaan elävinä pannulle paistumaan. Charlenen mukaan ne maistuvat maapähkinältä ja sisältävät paljon proteiinia. Eli missasimme siis hyvät sapuskat! Voi tosin olla, että meidän seikkailumieli ei olisi riittänyt muurahaisten pyydystämiseen ja kokkaamiseen, sen verran tapahtumarikas oli päivä jo ollut.


Tässä pari päivää lampuissa olleet myrkytetyt ötökät lattialle tiputettuina.

Ja takaisin tähän päivään: Jonkun ajan päästä pääsimme jatkamaan matkaa, mutta saimme pysähtyä jäähdyttelemään moottoria monta kertaa, ja edelleenkin seisotaan täällä jossain odottelemassa, että moottori jäähtyy. Ongelma ei siis ollutkaan nesteessä tai sen vähyydessä vaan tuulettimessa, joka ei toimi. Toivottavasti päästään pian kotiin, kellon on tällä hetkellä yhdeksän jo. Lapset ovat lekkineet "Mitä tiedät ystävästäni?" ja katselleet Youtubea Denisen puhelimesta. Itseä väsyttäisi jo kovasti...



Välillä otetaan rennosti, voiko suloisempaa ollakaan:
Isi ja kuopus päikkäreillä riippukeinussa!?


Ja allaskuvia... mahaplätsejä...

..ja pommeja.

Sisarrakkautta

Ja isosiskon huolenpitoa.

Tänään askarreltiin Suomi-koulussa isänpäiväkortteja.

Korealainen aamupala metodistipiispan toimistossa
englanninkielisen jumalanpalveluksen jälkeen.

Ja kokouksen jälkeen visiitti rannalle.



Yhtenä iltana kun oltiin menossa nukkumaan, huomattiin,
että meillä oli pöllö sisällä!
Raukka pieni ei löytänyt tietä ulos,
mutta kun avattiin ikkunat ja ovet
niin se pääsi pian lentämään vapauteen.



Ja vielä äidin taidonnäyte...