Ihanaa, viikonloppu!

Viikonloput on ihania. Niin Suomessa kuin täälläkin. Erityisesti nyt, kun Simonilla päättyi kolmen viikon opetusputki raamattukoulussa. Perjantai-iltana kävivät täällä siivoamassa raamattukoulun oppilaat, jotka ovat täällä myös viikonloput. Olemme sopineet, että he käyvät kerran tai kaksi kertaa viikossa pesemässä lattiat pientä korvausta vastaan. Täällä on sen verran pölyistä ja ikkunat ovat auki jatkuvasti, että lattiat likaantuvat todella nopeasti. Lisäksi ne on valkoista sileää laattaa, missä näkyy ja tuntuu kaikki lika ja pöly ihan eri lailla kuin kotona Suomessa kuluneilla puulattioilla, jotka pestiin ehkä kerran kesän aikana. Ja sekin vain vuokralaisia varten. Yleensä olemme poissa kotoa, että raamattukoululaiset saavat touhuta rauhassa. Nyt kuitenkin jäimme auttamaan, ja saimmekin kivasti pestyä lattioiden lisäksi myös ikkunoita. Osa on edelleen ihan järkyttävän likaisia, mutta eiköhän nekin vielä puhtaaksi saada (ja sitten pitääkin jo aloittaa alusta). Perjantai-illan ratoksi myös pamahti poreammeen takana ilmeisesti joku putki rikki, ja vettä valui valtoimenaan alas viemäriin. Me emme oikein voineet tehdä asialle muuta kuin soittaa talon omistajan veljelle, että putkimiestä tarvittaisiin. No, putkimies tuli sitten maanantaina, kun koko välikatolla oleva tankki oli jo silloin perjantai-iltana ehtinyt vuotaa tyhjäksi. En tietenkään tänään huomannut samalla sanoa putkimiehelle (joka ei osannut englantia), että myös keittiön allaskaappiin vuotaa vettä, samoin yhden kylpyhuoneen lavuaarin poistoputki vuotaa. Mutta ehkä niistä soitellaan myöhemmin, samalla kun muistutetaan hyttysverkoista, lämminvesivaraajista, vessojen peileistä ja mistäs muusta... niin, kaapeista. Kaapit, joita alettiin asentaa monta viikkoa sitten, ja kun ne olivat ovia vaille valmiiksi asennettu, huomasimme, että ne olivat kärsineet kosteusvaurioita ja yksi oli aivan homeessa ja haisi niin paljon, että huoneessa ei voinut edes olla. Se käytiin purkamassa seuraavana päivänä ja rakennettiin uusi, mutta sen jälkeen ei asentajia ole näkynyt. Afrikka...

Lauantaina otimme rennosti ja olimme vain rauhassa kotona. Simon tosin kävi aamulla lenkillä, eikä selvinnut tästäkään lenkistä pelkällä lenkkeilyllä vaan sai johdattaa yhden muslimin uskoon Jeesukseen. Iltapäivällä opetimme Mikelle miten leivotaan kladdkakaa. Olimme aiemmin tarjonneet hänelle palan kladdkakaa, eli mutakakkua siis, ja hän oli sitä mieltä, että se oli parasta kakkua mitä hän oli ikinä maistanut. Nyt hän sitten sai itse olla mukana tekemässä sitä, ja jostain syystä siitä ei tullutkaan yhtä hyvää. Onneksi meillä oli lisäksi kermavaahtoa pelastamassa makua. Kermavaahto tosin muistutti enemmän voita siinä vaiheessa, kun pääsimme syömään, se ei oikein toimi täällä tropiikissa.. Mutta kivaa oli silti.

Sunnuntaina saarnasi Simon taas läheisessä helluntaiseurakunnassa, Victoryssa. Raamattukoululaiset sekä meidän kanssa samassa talossa, omassa asunnossaan (omalla sisäänkäynnillä) asuva nuori opettajaneiti tulivat myös mukaan. Opettaja tuli kokouksessa uskoon ja täyttyi Pyhällä Hengellä! Tämä on muuten aika hauska seurakunta sillä tavalla, että lapset huomioidaan ihan erityisesti. Jo viimeksi kun olimme siellä ja saimme limsat kokouksen jälkeen, sanoi pastori, että he ovat ottaneet sellaisen käytännön, että lapsille tarjotaan aina ensin. Nyt loppukokouksen aikana (jumalanpalvelukset on täällä aina jotain neljä tuntia pitkiä!) lapset kokoontuivat ulos varjoon pressun päälle ja heille tarjottiin limsat (missähän kunnossa meidän lasten hampaat on kun täältä kotiudutaan...?) sekä jotain munkin tapaista mutta lähes sokeritonta syötävää. Tämän jälkeen myös aikuiset saivat saman setin sisällä. Tämän jälkeen kokous vielä jatkui vähän aikaa. Kun kokous oli loppu, lähdimme kotiin päin.

Toiset naapurimme olivat kutsuneet meidät kotiseudulleen (tosin tässä ihan lähellä) rannalle. Tähän perheeseen kuuluu siis pieni tyttö, tytön äiti sekä isoäiti. Lapsella on isäkin, mutta hän asuu toisessa maassa. He ovat muslimeja, ja tämä äiti on miehensä kolmas vaimo. Muut kaksi vaimoa asuvat myös eri maissa, yksi ihan toisella puolella maapalloa. Kävellessämme kokouksesta kotiin aloimme miettimään, että meillä ei ole kotona mitään syötävää eikä oikein aikaa valmistaakaan mitään. Seurakunnan lapset seurasivat meitä varmasti puoliväliin asti ja halusivat koskea meidän hiuksiimme. Kun pääsimme muurien sisäpuolelle, oli muslimiäiti valmistanut ruokaa ja tarjosi meillekin! Ruuan jälkeen pakkauduimme kaikki meidän autoon: meidän perhe, äiti tyttönsä kanssa (isoäiti odotti jo rannalla), opettaja ja Mike. Tämä meidän maiden, kulttuurien ja uskontojenkin erilaisuus jaksaa aina yllättää, en nimittäin ikinä olisi osannut kuvitella osallistuvani seuraavanlaiseen ihan absurdiin keskusteluun:

"Onko tytön isällä muita lapsia?"

"On, yhteensä 11!"

"Vain 11? Minun isälläni on 20."

"Niin ja sinun isälläsi on vain kaksi vaimoa!"

No mutta, ranta oli aivan ihana! Ja vesi lämmintä (27-asteista) ja puhdasta. Aiemmin kävimme yhdellä rannalla (White Sands), missä oli kaikkea mahdollista roskaa, mitä vesi oli tuonut rantaan. Kauempana oli hyvä pohja eikä roskia, mutta ranta oli aika kamala. Toisen kerran, kun olin suomalaisten vanhempien tapaamisessa suurlähettilään luona (ihan huikea paikka ja mahtavat näkymät merelle), kävivät Simon, Mike ja lapset toisella rannalla, Coco Beachilla, missä taas pohja oli kivinen ja simpukkainen ja aallot todella isoja. Tämä ranta oli ihan täydellinen! Tosin olimme unohtaneet vaihtovaatteet kotiin, ja itse olin uimisen jälkeen ensimmäistä kertaa Afrikassa kunnolla jäässä! Sain opettajalta onneksi shaalin tai vastaavan ja kun muut joivat limsaa, sain minä teetä. Aurinko ehti jo laskea, kun istuimme siellä pimeydessä, tunnelmalampun valossa, koko meidän "laajennettu perhe". Lapset juoksentelivat hiekassa ja tekivät kärrynpyöriä, ja vähän opettaja ja Mikekin. Autossa lapset opettivat opettajalle suomea. Ikimuistoinen päivä!

Kuinka me saimme auton sekä pari sanaa liikenteestä

Joku aika sitten juttelimme Simonin kanssa autoasiasta. Itse olin sitä mieltä, että tarvitsemme auton, Simon mietti, että voisimme pärjätä ilmankin. Tuktukillakin pääsee ihan kätevästi ainakin lyhyitä matkoja. Simon pohti puoliksi leikillään jopa oman tuktukin ostamista. (!) Tosiasia kuitenkin on, että ne ovat todella epäturvallisia tuolla liikenteessä, ja kun sellainen kaatuu, saattaa se lähteä pyörimään ympäri esimerkiksi mäkeä alas, kuin pallo. Laskimme rahamme ja tulomme, ja tulimme siihen lopputulokseen, että ehkä vuodenvaihteessa voisimme saada ostettua auton. Ajattelimme myös, että ehkä viiden hengen autokin kelpaisi. Seuraavana päivänä muistaakseni Simon oli rukoillut tätä autoasiaa ja ajatellut, että on hyvä olla tarkka rukouksissaan. Niinpä hän oli sanonut Jumalalle, että tarvitsemme 8-paikkaisen auton, joka toimii hyvin. Muutaman päivän päästä meille tehtiin ötökkämyrkytys ja meidän piti oleskella muualla koko lauantaipäivä. Minä olin sopinut, että lähdetään käymään erään suomalais-tansanialaisperheen luona Msasanin niemimaalla (eli Masakilla), keskustassa päin. Pia ja Kirsi lupasivat viedä meidät sinne ja sovimme, että Simon voisi samalla käydä heidän kanssaan katselemassa autoja. Olimme saaneet ensimmäiset vuokrarahat meidän Paraisten asunnosta (lähes kahden kuukauden vuokran) ja lisäksi minä olin saanut viimeisen palkan, jota en ollut ollenkaan ottanut laskuihin mukaan ja se oli myös paljon suurempi kuin olin ajatellut.

Meidän päivä sujui tosi mukavasti kyläillessä, lapset saivat katsoa tv:tä ja leikkiä leluilla (meillä on aika nihkeästi tarjolla kumpaakin), saimme ruuaksi makaronilaatikkoa ja jälkiruuaksi mokkapaloja! Oli mukava jutella suomeksi, ja sain myös tarjouksen ryhtyä Suomi-koulun pienempien ryhmän opettajaksi. Tästä oli ollut jo aiemmin puhetta, mutta olin ajatellut sen jo unohtuneen, ja kun meillähän ei tosiaan ollut sitä autoakaan millä taittaa matkaa. Masakille, missä myös Suomi-koulu sijaitsee, on meiltä matkaa noin 25 km, ja siihen menee yleensä 1-1,5h yhteen suuntaan. Illalla tulivat Simon, Kirsi ja Pia takaisin, ja he olivat löytäneet sopivan auton ja käytännössä sopineet kaupoista! Tiistaina pitäisi auton korjausten olla valmiit ja me saisimme sen edullisesti ja voisimme maksaa sen myös kolmessa erässä. Käsiraha oli jo maksettu!

Maanantaina soitti automyyjä, että auto olikin jo valmis! Simon lähti Kirsin kanssa hakemaan sitä, ja illalla se seisoi meidän pihassa. Iso, hieno, valkoinen. 8-paikkainen ja toimiva! Peruutuskamera ja ilmastointi sekä automaattivaihteet! Kaikkia hienouksia, mitä meidän Suomeen jääneestä Transporterista ei löydy. Maksoimme siitä siis vajaat 3500€. Tai 1200€ on vielä maksamatta.

Se on niin hieno, että meillä kaappeja laittaneet miehet
ottivat kuvia toisistaan meidän autoon nojaten...!

Simon ajoi auton siis kotiin, ensimmäisen kerran ratissa vasemmanpuoleisessa liikenteessä, ja loppumatka vielä pimeässä. Vain kerran hän oli meinannut kääntyä ajamaan vastaantulevien kaistalle. Pyyhkijät menee vieläkin päälle vilkun sijasta silloin tällöin, mutta muuten sujuu jo kuin paikalliselta, lähes. Itse en tiedä milloin uskaltaudun rattiin, hirvittää...! Tämä liikenne on aivan erilaista kuin rauhallisessa koti-Suomessa, mutta onneksi hidasta. Liikennevalojakin on, mutta jos risteyksessä seisoo poliisi huitomassa, niin noudatetaan poliisin käsimerkkejä eikä valoja. Käsimerkkejä on välillä vaikeita tulkita, ja joka kerta hirvittää, kun ajetaan päin punaisia. Paras neuvo on seurata muuta liikennettä. Kerran kyllä seurattiin edellä ajavaa (sekä kyydissä istuvan paikallisen neuvoja) ja käännyttiin oikealle risteyksestä, mistä ei olisi saanut kääntyä oikealle. Pahaksi onneksi poliisi pysäytti ja vaati meiltä 60 000 tsh sakkoja (24€). Miehet kävivät juttelemassa ja olivat loppujen lopuksi maksaneet vain 20000 tsh, ja epäilen vahvasti että mahtoikohan mennä poliisitädin omaan taskuun... Raamattukoululaiset pysäytettiin kerran, kun olivat olleet sairaalassa rukoilemassa sairaiden puolesta. Heitä oli autossa liikaa matkustajia. Poliisi vaati niinikään sakkoja, mutta kun kuuli keitä matkustajat olivat, halusikin esirukousta sakkojen sijaan! Niinkin voi siis käydä.

Pimeässä ajaminen on haasteellista, kun katuvaloja ei ole, ja ihmisiä saattaa kävellä ihan tien vieressä tai ylittää tien yhtäkkiä. Tummaihoisia ihmisiä on todella vaikea erottaa pimeässä, etenkin jos heillä on lisäksi vielä tummat vaatteet päällä. Moottoripyörät ajelevat liikenteen joukossa ja ohittelevat ihan miten sattuu, ja tuktukit ja daladalat (bussit) pistävät myös parastaan.

Sivistyksen parista.

Poliisisetä huitoo jedi-miekallaan, että aja vain punaista päin.

Aurinko ehti jälleen laskea ennen kuin ehdimme kotiin Suomi-koulusta.

Meillä oli ollut auto vasta viisi päivää ja olimme ensimmäistä kertaa Suomi-koulussa, kun ruokakaupan parkkipaikalla joku peruutti meidän autoon. Jälkeä ei onneksi tullut. Samaiselta parkkipaikalta lähtiessä ajoi mersu perään, niin että sen oma etulamppu meni rikki ja meidän autoon tuli lommo. Parkkipaikan vahdit tms. eivät onneksi päästäneet kuskia karkuun vaan selvitimme asian paikan päällä. Lommo on vielä korjaamatta, mutta jospa ensi viikolla saisimme sen(kin) asian hoidettua. Mielellään saa rukoilla suojaa liikenteeseen meille ja autolle. Hassua muuten, että täkäläiset eivät käytä turvavöitä. Kun Mike tai joku paikallinen on meidän autossa, joudumme aina muistuttamaan turvavöistä.

Tämän vähemmäntärähtänyttä kuvaa on mahdoton saada näillä teillä ;)

Kuulumisia Raamattukoulusta

19.9.2017

Kirjoittelen tätä illalla lasten nukkuessa, Simonin valmistellessa Raamattukoulua varten parvekkeella ja veden loristessa putkia pitkin meidän säiliöihin. Oli aikakin, lauantaina ei tainnut tulla paljoa lisää vettä, koska eilen loppui puolesta talosta vesi juuri sopivasti, kun olin suihkussa saippuat ja hoitoaineet päällä. Onneksi toisesta suihkusta tuli vettä. Nyt on ollut vähän lämpimämpää viimeiset päivät, tänään yli 30 astetta, ja huomaa että yötkin ovat lämpimämpiä.

Meillä on ollut ihan mahdottoman kiireistä viimeiset kaksi viikkoa, etten ole ehtinyt kirjoittaa tänne, vaikka mieli onkin tehnyt ja joka päivä tulee mieleen asioita, joita haluaisin tänne näpytellä. Facebookiin on onneksi helpommin ehtinyt silloin tällöin postata kuvia ja lyhyempiä kuulumisia. Nyt olemme olleet täällä siis kohta viitisen viikkoa ja alamme olla aika kotiutuneita. Lapsilla on välillä ikävä kavereita kotona, mutta me aikuiset emme ole ehtineet ikävöimään. Olemme tosiaan saaneet ostettua auton, joku on jo ehtinyt kolhia autoa, olen saanut töitä Suomi-koulun opettajana ja muutenkin olemme tutustuneet muihin suomalaisiin. Olemme ehtineet vierailla viidessä eri suuntien seurakunnassa, sekä myös käydä rannalla uimassa. Mutta näistä lisää seuraavissa blogikirjoituksissa...

Viime kaksi viikkoa olemme Simonin kanssa opettaneet raamattukoulussa niin, että toinen on mennyt aamulla ja palannut teetauolla, jolloin toinen taas on "läpystä vaihto" -meiningillä lähtenyt ja palannut yhden jälkeen. Itselle opettaminen oli uutta ja jännittävää. Ensinnäkin olen aina panikoinut ihmisten edessä puhumista. Vähän olen siihen jo tottunut, mutta kyllä 55 minuutin oppitunnit (englanniksi!) silti hieman hirvitti. Mutta todella Jumalan armosta onnistuin ja jopa tykkäsin siitä oikein kovasti. Opettaminen oli minulle myös tavallaan omaa aikaa ja vapautusta lapsista ja kodinhoidosta. Koska emme olleet ehtineet valmistelemaan kaikkea valmiiksi (ja lisäksi oli vaikea arvioida kuinka paljon muistiinpanoja tarvitaan yhtä oppituntia varten), kului iltapäivät ja illat ja osa yöstäkin välillä seuraavan päivän opetuksen suunnittelemiseen. Myös Baracka, meidän tulkki - jonka nimi muuten tarkoittaa siunausta - joutui ylitöihin kääntäessään meidän powerpointteja ja kokeita. Voi, Baracka on muuten ihan huippu tyyppi, josta voisin kirjoittaa kokonaisen oman postauksen. Hän on pieni mies, joka on aina iloinen. Hän on apulaispastori piispa Amonin seurakunnassa, asuu koululla viikot ja menee kotiin perheensä luokse vain viikonlopuiksi. Kun on Barackan vuoro johtaa ylistys koululla, ei voi muuta kuin tulla iloiseksi! Kun hän taas pitää aamuhartauden (devotion), on se kaikkea muuta kuin harras..! Baracka on nimittäin saarnaaja, joka ei meinaa housuissaan pysyä kun hän jakaa Sanaa. Simon kertoi, että hän oli yhtenä aamuna ollut niin innoissaan, että hän seuraavana aamuna sanoi yrittävänsä ottaa vähän rauhallisemmin. No, ei onnistunut..! Itse olin kerran paikalla, kun hän joutui ihan kylmiltään pitämään "hartauden", koska ei ollut tiennyt sen olevan hänen vuoronsa. Tätä ei olisi todellakaan arvannut, jollei olisi tiennyt, niin suoraan apteekin hyllyltä tuli saarna. Barackan oli tarkoitus puhua englanniksi ja yksi oppilaista käänsi swahiliksi. Hetken aikaa se onnistui, mutta sitten meni Barackalla hermot, kun hänen englantinsa ei vain pysynyt hänen tahdissaan. Niin hän lähetti tulkin istumaan (tulkkaamaan minulle) ja puhui vain swahiliksi. Raamattukoululla on Siunauksen lisäksi muuten töissä myös Rakkaus (Upendo) toimistolla ja Armo (Neema) keittiössä ja muissakin hommissa. 

Lähdössä Raamattukoululle.

Muistiinpanojen kirjoittamista Raamattukoulussa.

Tämän ensimmäisen kurssini aiheena oli vanhurskaus. Kun olemme antaneet elämämme Jeesukselle olemme samalla hetkellä päässeet oikeaan asemaan Jumalan edessä, emme omien tekojemme ansiosta vain ainoastaan Jumalan armosta. Täällä on paljon katolisia, joilla on todella syvässä ajatus, että me omilla teoillamme ansaitsemme Jumalan armon ja joille tämä opetus on ihan uutta. Heidän on vaikea ymmärtää, että he voivat rohkeasti tulla Jumalan eteen ilman syyllisyyttä ja häpeää, kuten Raamattu sanoo, eikä tulla häpeillen ja itseään syntisenä pitäen. Oli mahtava huomata ja kuulla, miten opetus muutti näitä oppilaita ja heidän ajatuksiaan Jumalasta ja itsestään. Itseäni pelotti, että en saisi kasaan tarvittavan paljoa opetusmateriaalia, mutta loppujen lopuksi en edes ehtinyt sanoa kaikkea, mitä olin suunnitellut!

Näkymät Raamattukoululta.

Kokeen kirjoittamista

Kuten sanoin, nautin opettamisesta. Raamattukoululaiset ovat ihania ja innokkaita, ja heihin on ollut hienoa tutustua. Kerran tulin koululle ja muistin matkalla, että en ollut syönyt mitään aamupalan jälkeen. Raamattukoululaiset olivat syömässä ruokaa (en vieläkään tiedä miksi, yleensä he juovat vain teetä ja syövät leipää ilman päällisiä) ja minullekin tarjoiltiin annos papu-maissi-yms-seosta. Olin mahdottoman kiitollinen, ettei minun tarvinnut opettaa nälkäisenä. Lisäksi on kiva istua oppilaiden kanssa saman pöydän ääressä ja oppia tuntemaan heitä muuallakin kuin luokassa. Vain muutama oppilaista osaa englantia, joten heihin olemme luonnollisesti tutustuneet enemmän. Oppilaita on nyt 13, joista suurin osa asuu koululla viikot ja käy viikonloppuisin kotona. Neljä asuu ihan kokoaikaisesti koululla ja menee vain lomalla kotiin. Muutamat asuvat niin lähellä, että tulevat vain päiväksi kouluun. Yhtenä iltana meidätkin kutsuttiin illalliselle koululle. Pia (muistaakseni?) oli ollut saarnaamassa seurakunnassa, josta osa oppilaista tulee, ja saanut sieltä palkaksi kukon ja muutaman kanan. Siellä ne tepastelivat koulun pihalla tätä illallista edeltävään iltapäivään saakka ja illalla ne olivat meidän lautasilla. Oli herkullista ja hauskaa! Oppilaat tykkäävät kovasti myös meidän lapsista, ja aina silloin tällöin tietyt oppilaat ostavat heille karkkia, popcornia, pähkinöitä tai muuta vastaavaa. Eilen kun Simon palasi evankelioinnista, toi hän mukanaan tomaattia, kurkkua, paprikaa, sipulia ja porkkanaa sekä lapsille pähkinää ja päällystettyjä baobab-puun siemeniä. Nämä kaikki oli yksi oppilaista ostanut meille, koska hän oli niin kiitollinen opetuksesta, jota on meiltä saanut.

Naiset olivat tehneet hyvää työtä keittiökopperossa.

Kuku pilau

Maistui!

Lopuksi vielä potretti. Huomatkaa meidän tytöt siellä syleissä: Belinda ehdoin tahdoin Miken sylissä (pääsi sylissä myös koko kotimatkan) ja Filippa vähän jännittyneenä pienen pakon edessä Barackan sylissä. 

Lauantaina Simon kävi lenkillä ja löysi yhden helluntaiseurakunnan tästä läheltä. Hän jäi juttelemaan pastorin kanssa aika pitkäksi aikaa. Niin pitkäksi, että ehdin jo huolestua (ja ehkä pikkuisen kiukustua), ja pastori sai ehkä aika mielenkiintoisen ensivaikutelman minusta, kun Simon sitten yhtäkkiä pöllähti paikalla hänen kanssaan. Kättelin kyllä ihan sivistyneesti, mutta aika tiukkaan sävyyn sanoin aviomiehelleni muutaman sanan ruotsiksi. No, tänään olimme tässä seurakunnassa vierailemassa koko Raamattukoulun kanssa. Koululaiset tulivat ensin meille neljäksi ja kävelimme yhdessä seurakunnalle. Simon puhui kokouksessa ja kertoi, miten he olivat eilen Raamattukoulun kanssa levittämässä evankeliumia täällä Bunjussa ja miten seitsemän ihmistä parantui ja 11 rukoili pelastusrukouksen, suurin osa näistä muslimeja. Tämän jälkeen Simon kertoi, että me kaikki kristityt, ei vain pastorit ja saarnaajat, ollaan kutsuttu tekemään samaa kuin Jeesus teki. Simon kertoi myös esimerkin luottokortista. Isä Jumala valtuutti Jeesuksen parantamaan ja vapauttamaan ihmisiä. Hän ikään kuin antoi luottokortin, jota Jeesus sai luvan käyttää. Samoten Jeesus antoi kopion tästä kortista ensin kahdelletoista opetuslapselleen ja sen jälkeen 72:lle muulle. Ja noustessaan ylös Taivaaseen, Jeesus antoi tämän luottokortin kaikille seuraajilleen, myös meille. "Minulle on annettu kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni..." Oli jännä seurata seurakunnan pastorin reaktioita, kun hän oli aivan innoissaan tästä esimerkistä. Simonin jälkeen hän myös puhui ja sanoikin, että ei ole ikinä kuullut tällaista (luottokorttiesimerkkiä, oletan) ja oli selkeästi otettu tästä sanomasta. Aurinko ehti jo laskea, kun meille tarjoiltiin vielä limsat. Pastori saattoi meidät pimeässä melkein kotiin saakka.

Helluntaiseurakunnassa, Belinda valokuvaajana.