sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Oodi tytöille

Sunnuntaina, 17.12. kolmantena adventtina, kun Simon, Robin ja Denise lähtivät Victory Churchin juhlajumalanpalvelukseen, pakkasimme me muut Hannan ja Karoliinan matkalaukut autoon ja suuntasimme lentokentälle. Tunnelma oli haikea, kun ajelimme tytöille viimeistä kertaa meidän kotitietä, Tegetan ostoskeskuksen ja muiden niin tutuiksi käyneiden paikkojen ohi. Kun sitten (pienten seikkailujen jälkeen) pääsimme lentokentälle ja halasimme Hannaa ja Karoliinaa vielä ja katsoimme, kun he menivät sisälle, tuli siinä kyllä kyynel silmään. Belinda sanoikin, että ”mä kyllä sit itken autossa”. Se taisi autolle kävellessä jo unohtua, mutta silti.

Kaksi ja puoli kuukautta oli kulunut siitä, kun haimme tytöt tästä samasta paikasta. Hannaa tunsimme vähän jo entuudestaan, hän kun oli aiemmin meidän mukana myös Keniassa, Karoliinaa tuskin lainkaan. Vaikka molemmat olen tavannutkin jo ihan vauvana. Näiden kuukausien, ehkä kymmenien pelaamisten, tuntien autossa istumisen, monien keskustelujen, yhdessä kokkaamisten, työtehtävien jakamisen, vaatekeskustelujen, iltapalan sumplimisten, upeiden elämysten ja paljon muun jälkeen voin sanoa tuntevani heidät jo aika paljon paremmin. Ja olen siitä todella iloinen! Aivan mahtavia ihmisiä, hyväsydämisiä, sopeutuvaisia, avuliaita ja kovia tiskaamaan. :) Ja ennen kaikkea nuoria neitejä, jotka haluavat elää Jeesukselle!

Molemmat tulivat tosi hyvin toimeen meidän lasten kanssa, vaikka he (lapset siis) välillä kävivätkin hermoille. Ja vaikka he joutuivat istumaan lasten kanssa ahtaasti kuumassa autossa, erityisesti kun meillä oli lainassa viiden hengen auto, ja tytöt istuivat takapenkillä neljän lapsen kanssa! Hanna sanoi itse asiassa vielä viimeisenä iltana, kun istuimme myöhään olohuoneessa, että hän on yllättynyt siitä, miten lasten kanssa voi myös olla hauskaa. He auttoivat Robinin ja Denisen koulussa, tekivät aamupalan monena päivänä, tiskasivat (etenkin Karoliina, jonkun kerran huomasin, etten ollut koko viikkona tiskannut!), laittoivat ruokaa, auttoivat siivoamisessa ja pitivät huolen siitä että kahvia keitettiin tarpeeksi usein. :) Ja kaiken tämän he tekivät ilmaiseksi. Me olisimme kovasti halunneet maksaa heille vaikka ihan pientäkin palkkaa, mutta meillä ei vain ollut yhtään ylimääräistä. Onneksi Hanna ja Karoliina saivat myös lomaa ja matkustelivat sekä Zanzibarille että Mombasaan, Keniaan.

Se, mikä jälkeenpäin harmittaa, että vaikka ajatuksena oli pitää kotona aamu- tai iltahartauksia/kokouksia, niin se jäi ja unohtui. Meillä oli kyllä hyviä ja antoisia keskusteluja hengellisistä asioista, mutta varsinaiset hartaudet jäivät. Kerran he myös olivat mukana Raamattukoulun avointen ovien päivässä (toinen kerta me valitettavasti unohdimme...) ja Karoliina pääsi kerran mukaan sairaalaan rukoilemaan. Näitäkin olimme ajatelleet, että ehtisimme enemmän, mutta yhtäkkiä vain aika loppui kesken. Harmittaa myös, että unohdimme treenata Hannan ruotsia. Meidän piti joka päivä harjoitella yksi lause, mutta se tyssäsi ehkä viikon jälkeen... Ja sekin harmittaa, että en tiedä osasinko tarpeeksi näyttää kiitollisuuttani tästä kaikesta, koska niiiiin kiitollinen olen. Uskon kuitenki , että tämä aika oli heille tärkeä ja tiedän, että näillä nuorilla naisilla on mahtava elämä edessä. Rukoilen Jumalan täydellisten suunnitelmien toteutumista teille rakkaat Hanna ja Karoliina, kaikkiin pohdintoihin tulevaisuutta koskien, teillä on upea tulevaisuus edessä! Loistakaa Jumalan valoa, missä ikinä liikutte! 





























1 kommentti: