Jatkoin matkaani hiekkatietä, hyvin
kuoppaista sellaista, mihin taannoinen rankkasade lisäksi teki
aikamoisen railon. Viime yönä ja tänäänkin oli satanut, joten
tiellä oli paikoin vielä vesilammikoita. Ilma on ihanan viileä,
tai no, ainakaan ei kuuma. Naapurin tyttö seisoi tien vieressä ja
hymyili. Hymyilin takaisin ja sanoin tytön äidille (?) ”hello”.
Äiti hymyili takaisin. Kanat ja näkyipä kalkkunakin käpsyttelevän
vähän kauempana. Vuohet määkivät ja linnut lauloivat. Olen tosi
huono tunnistamaan lintujen laulua, mutta tämä kuulosti tutulta ja
toi mieleen kesäillan Suomessa. Hetken matkan päässä, talon
edessä oli ruoka tulilla, hiiligrillillä ja pienet pojat leikkivät
tien vieressä. Moottoripyörät huristelivat ohi noin metrin päästä
pojista. Harmaahiuksinen mummo avasi lettejään toisella puolella
tietä.
Kävelin armottoman suuren mangopuun alta. Mangopuita on
siinä useampiakin, kaikki todella suuria, ja täynnä vihreitä,
kypsyviä mangoja. Lähestyin Bunju B:n päätietä. Se on jollain
tavalla kivetty, mutta hyvin epätasainen. Autot, koulubussit ja
moottoripyörät ajavat siinä kuitenki hurjaa vauhtia, ja saa olla
tarkkana missä välissä tien ylittää. Kauppa, minne olen
matkalla, on tien toisella puolella. Myyjä on nuorehko mies, joka
osaa englantia ja on aina ystävällinen ja kohtelias. Valitsin
leivät ja pyysin saada kilon papuja. Ostin lisäksi myös
mango-pillimehut lapsille Suomi-kouluun. Tänä aikana oli kauppaan
tullut kolme tai neljä pientä tyttöä, jotka tuijottivat minua herkeämättä.
Täällä Bunjussa näkee valkoisia todella harvoin. Maksamisen
jälkeen kiitin kauppiasta ja vilkutin tytöille heipat.
Kaupan
vieressä on hedelmä- ja vihanneskoju, mihin pysähdyin seuraavaksi.
”Karibu.” Nainen toivottaa tervetulleeksi, mihin vastaan
”asante”. Kysyn swahiliksi pienen vesimelonin ja mangon hintaa ja
tilaan niitä hyvin monipuolisella sanavarastollani: ”moja na
moja”, yksi ja yksi. Hedelmät maksavat yhteensä 3000 shillinkiä,
eli reilun euron. Naisen lapsi syö vieressä penkillä ruokaa. ”Kwa
heri”, sanon naiselle ja erikseen myös lapselle, joka hymyilee.
Seuraavaksi saankin jo varoa lähtevää autoa ja ylittää tien.
Paluumatkalla pienet lapset sanovat jotain, mitä en ymmärrä, joten
vastaan vain ”hello”. Mummo on saanut lettinsä avattua ja pienet
pojat leikkivät edelleen tien vieressä. Väistelin moottoripyöriä
ja autoja. Yhdestä autosta mies huikkaa ”Ciao!” enkä taaskaan
tiedä mitä vastaisin. Vähän kauempana olevalta talolta kuuluu
itkua. Tien vieressä saman talon arviolta seitsemänvuotias tyttö
kantaa liinalla selässään aivan pientä, korkeintaan parin
kuukauden ikäistä pikkusisarusta, joka myös itkee.
Vesimeloni,
vaikka olikin pieni, alkoi jo vähän painamaan, ja ylämäessä tuli
melkein jo taas hiki. Ei ollut vielä ehtinyt tulla pimeä, kun
lähestyin meidän taloa. Pihasta kuului lasten äänet, he olivat
ilmeisesti edelleen altaassa. Pysähdyin vielä kojulle, missä
Fungameshan vaimo istui myymässä vihanneksia. Tilasin tomaattia ja
sipulia molempia ”tano”, eli viisi sekä vihreää paprikaa
(”pilipili hoohoo”) ”tatu”, eli kolme. Annoin hänen
suosiolla valita kasvikset, koska he osaavat hyvin valita parhaat
yksilöt. Ostokset maksoivat 1-2 euroa ja kaupan päälle nainen
sujautti vielä yhden tomaatin. Vielä perään hän huuteli
”karotia”, mutta kiitin ”hapana, asante”, koska porkkanaa
meillä oli jo jääkaapissa.
Nämä kuvat mangopuista ovat valitettavasti ainoat kuvat tältä reissulta, ehkä otan joku kerta lisää..
Ihana lukea! Ja muistuu mieleen käynnit Mombasassa, vaikka sinne onkin sieltä teiltä matkaa <3 Satu
VastaaPoistaOnhan näissä maissa sama tunnelma ja samat maisemat ja tavat monella tapaa. 😊
PoistaKiitos paljon! Siellä "uskaltaa" kulkea yksin, melkein pimeässäkikkö? Ettekö ole saaneet niitä illmastointilaitteita? Pitäiskö niitä olla useampia sitten?
VastaaPoistaUskaltaa täällä, mutta ei nyt ihan pimeässä. Ilmastointi on pian toivottavasti tulossa, sen käyttö vaan maksaa sen verran, että varmaan yhdellä pärjätään. Ahtaudutaan vaikka samaan huoneeseen, jos liian tukala tulee. 😊
Poista