keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulukuun kiireitä


Joulukuu on tunnetusti kiireistä aikaa. Tänä vuonna meillä ei ole lasten harrastuksia ja joulunäytöksiä, koulun tai kerhon joulujuhlia eikä juurikaan opettajia muistettavana, niin joulukuun ensimmäinen viikko oli kuitenkin melkoista minuuttiaikataulua, muistamista, järjestelyä, lyhyitä yöunia ja väsymystä. Raamattukoulussa oli viimeinen viikko ennen joululomaa, ja oli minun vuoroni olla opettamassa, aiheesta Johanneksen evankeliumi. Uskomatonta, miten ihminen ei opi virheistään eikä osaa tehdä asioita ajoissa! Tai siis tämä ihminen nyt tässä asiassa ainakin. Siitä lähtien kun opetin viimeksi raamattukoulussa, olen suunnitellut, että tämän kurssin suunnittelen hyvissä ajoin. Mutta niin siinä vain kävi, että yötöiksi meni. No, ehkä ensimmäisen päivän opetuksen suhteen onnistuin, mutta muuten olen sekä iltapäivät että myöhäiset illat istunut parvekkeella suunnittelemassa seuraavaa päivää. Simon tuli onneksi apuun ja valmisteli muutaman kappaleen täällä toimistolla samaan aikaan, kun opetin luokassa. Oli muutenkin kivaa lähteä Simonin kanssa yhdessä raamattukoululle aamuisin, ja tytöt hoitivat lasten koulun ja ruuan (ja hyvin pitkälti kaiken muunkin).

Simon lähti maanantaina koulun jälkeen maksamaan viimeisen osan meidän autosta sekä sen korjauksen, joihin saimme lisää maksuaikaa aiemmin, kun meiltä oli kadonnut rahaa tililtä. Ex tempore lähdin minäkin mukaan ja saimme hetken yhteistä aikaa. Ostimme vähän joululahjoja ja meille lisää tuulettimia! Täällä on nyt niin kuuma, että nukkuminen ilman tuulettimia on mahdotonta. Tarkoituksena oli hankkia ilmastointilaite, mutta totesimme, että tuuletin toimii tarpeeksi hyvin ja on huomattavasti edullisempi. Ajatuksena oli käydä yhdessä syömässä, mutta kaupan kassalla päätettiinkin hakea nopeasti jäätelöt pakastealtaasta ja ajaa Slipwaylle syömään ne ja katsomaan auringonlaskua. Kiirettä piti, koska aurinko oli jo laskemassa ja jätskit sulaa tropiikissa aika nopeaa. Parkkipaikalta poispääsyyn tarvitsimme 1000 shillingin setelin, mitä varten kävin nopeaa viereisessä "leipäkaupassa" ostamassa leipää, jotta saimme tarvittavan rahan ja pääsimme pois. Kun saavuimme perille, oli aurinko jo ehtinyt laskea ja jäätelöt hyvin pitkälti sulaa, mutta kaunista oli kuitenkin, ja kyllä se sulanutkin jätski on hyvää!





Lapset olivat jo nukkumassa, kun tulimme takaisin! Lapsilla (ja tytöilläkin) oli mennyt sillä aikaa tosi kivasti, isommat varsinkin olivat ihan innoissaan, kun saivat olla ilman isiä ja äitiä koko päivän!

Tiistaina emme tehneet mitään erikoista, minun päivä kului Raamattukoulussa ja seuraavaa päivää valmistellen, mutta keskiviikko olikin juhlapäivä, nimittäin 6.12. ja Suomen 100-vuotispäivä! Me täällä emme ehkä päässeet ihan samaan fiilikseen kuin koto-Suomessa, mutta juhlimme mekin. Lapset saivat tietysti pitää vapaapäivän koulusta ja olivat kaikki valinneet sinivalkoiset vaatteet päälle. Simon piti Raamattukoulun aamuhartauden Suomesta ja luki mm. Kyösti Kallion radiossa pitämän puheen/rukouksen. Illaksi olimme Simonin kanssa saaneet kutsun Suomen suurlähetystöltä itsenäisyyspäiväjuhlaan. Sain luvan vaihtaa avecini Hannaan ja Karoliinaan ja niin me lähdimme juhliin kolmestaan. Simon oli oikein tyytyväinen, että sai jäädä shortseissa kotiin, ja tytöt osasivat arvostaa juhlia ehkä kymmenen kertaa enemmän. Juhlissa oli noin 200 vierasta, osa ihan tavallisia suomalaisia, osa ”tärkeämpiä” ihmisiä, kuten eri suurlähetystöjen edustajia. Puutarha oli valaistu mahtavilla valoilla, ja saimme kuulla niin Maamme-laulun kuin Finlandia-hymninkin. Tarjoilijat kulkivat väkijoukossa tarjoillen juotavia sekä erilaista purtavaa, kuten pieniä karjalanpiirakoita, lohirullia, ruisleipiä, ruisshipejä kalatäytteellä, minikorvapuusteja, hedelmävartaita jne. Tapasimme siellä vanhojen tuttujen (Suomi-koululaisten vanhempien) lisäksi myös uusia tuttavuuksia, muita Tanzaniassa asuvia suomalaisia lähetystyöntekijöitä, mikä oli tosi mielenkiintoista! Oli kyllä huikea elämys! Ja kun palasimme kotiin, loisti meidän ikkunalla kaksi sinivalkoista kynttilää.










Torstai oli Suomi-koulupäivä, mutta sen lisäksi ohjelmassa oli Suomen lähetysseuran ja Suomi-koulun järjestämä Kauneimmat joululaulut -tapahtuma Nordic Schoolilla. Sinne oli tulossa myös joulupukki, ja sitä varten piti omille lapsille olla paketti mukana. Isojen koulun aikaan saimme hankittua lahjat ja ehdin vielä paketoidakin ne autossa. Suomalaisten joululaulujen laulaminen yhdessä muiden suomalaisten kanssa oli ihanaa, ja Sylvian joululaulu sai myös ihan uuden merkityksen. Laulamisen jälkeen paikalle tosiaan saapui myös joulupukki ja lapset saivat lahjansa. Lopuksi saimme glögiä ja piparia sekä minikorvapuusteja! Voin kertoa, että maistui taivaalliselta! Vähän niin kuin oltaisiin oltu hetki Suomessa. Ja sitten astuimme taas ulos tropiikin lämpimään iltaan...





Perjantaina oli Raamattukoulun viimeinen päivä. Oppilaat tekivät aamulla kokeen ja korjaamisen jälkeen tulimme meille, missä Simon, Hanna, Karoliina ja lapset olivat tehneet hienoa työtä: siivonneet, tehneet leivät ja laittaneet tarjottavat valmiiksi. Oppilaat saivat Kirsin ja Pian hankkimat ja paketoimat lahjat ja me kiitimme oppilaita sekä henkilökuntaa, ja myös me saimme oppilailta lahjan. On ollut ihana oppia tuntemaan raamattukouluoppilaita, he ovat kyllä mahtavia tyyppejä jokainen! Oli hauska huomata ero myös luokassa nyt ja silloin kun opetin ensimmäisen kerran ihan alussa. Aika on mennyt niin hurjan nopeasti! Raamattukoulu, ja meidän täällä olo on melkein puolessa välissä!







Päätösjuhlan jälkeen retkotimme hetken sohvalla, ihan poikki kaikesta. Kunnes oli aika ryhtyä ajattelemaan seuraavan päivän ohjelmaa. Simon ja Robin lähtivät Mlimanin ostoskeskukseen ostamaan Robinille farkkuja sekä viimeisiä joululahjoja. Me tytöt lähdettiin alakerran opettajan kanssa kampaamoon letityttämään Denisen hiuksia! Kampaamossa oli sähköt pois eikä tuuletus toiminut, joten kampaaja tuli loppujen lopuksi meille, missä hän pihalla ahkeroi Denisen hiusten parissa kolmisen tuntia(!), kunnes oli jo pimeä. Mama ja Bibi Kaylakin tulivat istuskelemaan ja hengailemaan meidän kanssa matolle, ja pikku-Kayla tietysti myös.





Lauantaina 9.12., Tansanian kansallispäivän aamuna lähdimme koko porukalla kohti Suomen residenssiä, missä ohjelmassa oli Suomi-koululaisten perheiden kanssa ensin juhlallinen lipunnosto ja Maamme-laulu. Sen jälkeen tarjoiltiin terassilla kahvit, karjalanpiirakkaa ja suomalaisia karkkeja. Isommat Suomi-koululaiset lukivat meille kirjoittamansa tekstit aiheesta Suomi vuonna 2057. Hienosti uskalsivat kaikki lukea, vaikka joitakin jännitti kovasti. Lopuksi ahtauduimme lähes kaikki residenssin keittiöön, missä lapset saivat leipoa pipareita!





Residenssistä me lähdimme KFC:n kautta Nabothin häihin. Naboth on meidän raamattukoululainen, joka myös asuu meidän pihassa Miken kanssa. Vain pari kuukautta aiemmin olimme saaneet kuulla, että hän on menossa naimisiin, jolloin kyselin heti, että missä meidän hääkutsu?! ”Of course i will invite you!” oli vastaus. Toppuuttelin kyllä heti perään, että vitsailin vaan... Aika kului, eikä kutsyua kuulunut, kunnes ihan samalla viikolla Naboth oli sanonut Simonille, että antaa häiden ohjelman hänelle. Simon oli ihan, että aijaa, ollaanko me kutsuttu?? Näin ikään. Mutta häihin siis päästiin! Niiden oli määrä alkaa neljältä, ja huomasimme matkalla olevamme myöhässä. Vähän olimme saaneet vihiä aiemmin, että afrikkalaiset häät eivät ikinä ala ajoissa... Mutta tuntui silti kurjalta, erityisesti kun sulhanenkin soitteli ja yritti neuvoa, mutta siitä huolimatta me eksyimme ihan täysin. Lopulta Naboth lähetti jonkun meitä vastaan ja pääsimme paikalle viideltä. Kirkossa oli vähän väkeä ja pikkuhiljaa aloimme laulamaan ylistyslauluja ja yksi mies selitti, että tämä vaihe häistä on morsiusparin odottelua. No, sitä se todella oli. Ihmisiä tuli pikkuhiljaa lisää ja kirkko täyttyi. Lopulta saapui myös hääpari. Me olimme juuri käymässä vessassa, ja jäimme katsomaan hetkeksi, kun morsian nousi autosta. Yhtäkkiä emme päässeetkään takaisin sisälle, kun väkijoukko tukki oviaukon. Livahdimme sitten nopeasti etukautta, juuri ennen kuin morsiuspari käveli käytävää pitkin eteen!! No, tilanne oli muutenkin hitusen vähemmän organisoitu ja kaavamainen kuin suomalaisissa häissä... Kirkko-osuuden jälkeen ajoimme juhlapaikalle. Jos suomalaiset häät sisältävät 80% puheita, niin tansanialaisissa häissä se 80% oli musiikkia ja tanssia. Vieraat toivat vuorotellen lahjansa hääparille, TANSSIEN! Sen jälkeen otettiin yhteiskuva hääparin, kaasojen, bestmanien ym. kanssa ja mentiin takaisin istumaan. Kauhulla odotin meidän jäykkien pohjoismaalaisten vuoroa!!! Onneksi meidän seurassa oli myös kaksi raamattukoululaista, joista toinen oli edellisenä päivänä meillä osoittanut olevansa kova poika tanssimaan. Hengissä selvittiin ja sen jälkeen saimme ruokaa, ehkä iltakymmeneltä! Illalla myöhään ajoimme kotiin.



Sunnuntaina kävimme joulujuhla/jumalanpalvelus Coco beachin Christian fellowshipissä, minkä jälkeen kävelimme vielä rannalla etsimässä simpukoita. Ilta vietettiinkin valmistautuen seuraavaan seikkailuun, josta lisää seuraavassa kirjoituksessa.




1 kommentti:

  1. Paljon ohjelmaa kyllä! Jos on paljon tekemistä ja kaikkea kivaa, aika silloin kuluu kuin huomaamatta ja tuntuu tosiaa lyhyemmältä. Aika menee kuin siivillä eli aika saa siivet ja lentää....

    VastaaPoista