keskiviikko 2. elokuuta 2017

Talo vuokralle -projekti

Meidän talon vuokraaminen on kyllä ollut jännitysnäytelmä, joka hakee vertaistaan. Se on kuitenkin samalla ollut osoitus Jumalan huolenpidosta ja uskollisuudesta. Tämä asia nimittäin oli meille alusta asti sellainen, mistä emme kantaneet huolta vaan tiesimme, että jos meidän on tarkoitus lähteä Afrikkaan, niin taloasia kyllä hoituu.

Keväällä laitoimme ensimmäiset ilmoitukset facebookiin ja toriin. Meille tuli heti paljon kyselyitä ja aika nopeasti meille oli tulossa katsomaan joku kaveriporukka, ja sen lisäksi jonossa oli perhe ja yhdet kämppikset. Kaveriporukka kävi ja olivat lähes varmoja asiastaan. Seuraavana päivänä he kuitenkin ilmoittivat, että talo on ihana, mutta Parainen liian kaukana Turusta. Jonossa oleva perhe, joka oli erittäin kiinnostunut, ei vastannut viesteihin ollenkaan. Kämppikset kävivät ja lupasivat vuokrata talon. Kunnes jonkin ajan kuluttua ilmoittivat, että toinen ei saanut taloon asumistukea. Kun tämä tieto tuli, en ollut yhtään huolissani, paremminkin huojentunut. Tiesin, että parempaa oli tulossa.

Kerroin monille, miten varma olin siitä, että asia vielä järjestyy. Yhden kerran muistan kyllä rukoilleeni, että "Jumala, sun pitää järjestää tää!" Jossain välissä oli myös yhdet mahdolliset vuokralaiset, joiden kanssa oli paljon viestitelty, mutta he eivät koskaan saapuneetkaan sovittuun asunnonnäyttöön. Pian saimme kuitenkin yhteydenoton perheeltä, jotka tarvitsivat asunnon juuri elokuusta toukokuulle. Olimme varmoja, että this is it! He kävivät katsomassa taloa ja sovimme päivän, jolloin kirjoittaisimme vuokrasopimuksen. Kesti hetken ennen kuin uskalsin hehkuttaa asiasta, mutta kaikki näytti niin varmalta. Kunnes...

Päivää ennen sovittua tapaamista olin töissä, kun Simon soitti että perhe olikin löytänyt toisen asunnon, jossa saisivat asua ilmaiseksi. Lähtöön oli vain kaksi viikkoa aikaa. Itku meinasi tulla ja kiukuttelin mielessäni Jumalalle. Olin vihainen itselleni, että olin ehtinyt hehkuttaa näitä vuokralaisia jo kaikille. Nyt myöhemmin harmittaa, etten voi kertoa pysyneeni viilipyttynä ja luottaneeni Jumalaan edelleen tässä asiassa. Ja ah, kuinka väärässä olinkaan kiukutteluineni. Vähän niin kuin pikkulapsi, joka näkee vain sen yhden hetken, miten juuri silloin harmittaa. Sellaisia me välillä olemme. Kunpa vaan osaisimme luottaa siihen, että Jumala näkee koko kuvan ja paljon pidemmälle tulevaisuuteen. Vaikka toisaalta en usko, että Jumala pelästyy meidän kiukuttelujakaan. 😉

Simon oli heti puhelun saatuaan muistanut Psalmeista paikan, missä sanotaan, että "ei hän (vanhurskas) pelkää pahaa sanomaa". (Tätä hän ei kyllä kertonut minulle. 😂) Ja niin laitoimme uuden ilmoituksen, ja siitä parin tunnin päästä soitti perheen isä, joka haki perheelleen asuntoa nopealla aikataululla. He tulivat saman tien katsomaan (meillä oli Simonin vanhemmat ja sisarukset käymässä ja täysi remontti päällä) ja päättivät ottaa talon. Kuusi (6!) tuntia masentavan puhelun jälkeen oli vuokrasopimukset kirjoitettu!

Vielä ollaan ehditty nauttia ihanasta Suomen kesästä...

...mutta kyllä se syksy vaan lähestyy kovaa vauhtia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti