Kuinka me saimme auton sekä pari sanaa liikenteestä

Joku aika sitten juttelimme Simonin kanssa autoasiasta. Itse olin sitä mieltä, että tarvitsemme auton, Simon mietti, että voisimme pärjätä ilmankin. Tuktukillakin pääsee ihan kätevästi ainakin lyhyitä matkoja. Simon pohti puoliksi leikillään jopa oman tuktukin ostamista. (!) Tosiasia kuitenkin on, että ne ovat todella epäturvallisia tuolla liikenteessä, ja kun sellainen kaatuu, saattaa se lähteä pyörimään ympäri esimerkiksi mäkeä alas, kuin pallo. Laskimme rahamme ja tulomme, ja tulimme siihen lopputulokseen, että ehkä vuodenvaihteessa voisimme saada ostettua auton. Ajattelimme myös, että ehkä viiden hengen autokin kelpaisi. Seuraavana päivänä muistaakseni Simon oli rukoillut tätä autoasiaa ja ajatellut, että on hyvä olla tarkka rukouksissaan. Niinpä hän oli sanonut Jumalalle, että tarvitsemme 8-paikkaisen auton, joka toimii hyvin. Muutaman päivän päästä meille tehtiin ötökkämyrkytys ja meidän piti oleskella muualla koko lauantaipäivä. Minä olin sopinut, että lähdetään käymään erään suomalais-tansanialaisperheen luona Msasanin niemimaalla (eli Masakilla), keskustassa päin. Pia ja Kirsi lupasivat viedä meidät sinne ja sovimme, että Simon voisi samalla käydä heidän kanssaan katselemassa autoja. Olimme saaneet ensimmäiset vuokrarahat meidän Paraisten asunnosta (lähes kahden kuukauden vuokran) ja lisäksi minä olin saanut viimeisen palkan, jota en ollut ollenkaan ottanut laskuihin mukaan ja se oli myös paljon suurempi kuin olin ajatellut.

Meidän päivä sujui tosi mukavasti kyläillessä, lapset saivat katsoa tv:tä ja leikkiä leluilla (meillä on aika nihkeästi tarjolla kumpaakin), saimme ruuaksi makaronilaatikkoa ja jälkiruuaksi mokkapaloja! Oli mukava jutella suomeksi, ja sain myös tarjouksen ryhtyä Suomi-koulun pienempien ryhmän opettajaksi. Tästä oli ollut jo aiemmin puhetta, mutta olin ajatellut sen jo unohtuneen, ja kun meillähän ei tosiaan ollut sitä autoakaan millä taittaa matkaa. Masakille, missä myös Suomi-koulu sijaitsee, on meiltä matkaa noin 25 km, ja siihen menee yleensä 1-1,5h yhteen suuntaan. Illalla tulivat Simon, Kirsi ja Pia takaisin, ja he olivat löytäneet sopivan auton ja käytännössä sopineet kaupoista! Tiistaina pitäisi auton korjausten olla valmiit ja me saisimme sen edullisesti ja voisimme maksaa sen myös kolmessa erässä. Käsiraha oli jo maksettu!

Maanantaina soitti automyyjä, että auto olikin jo valmis! Simon lähti Kirsin kanssa hakemaan sitä, ja illalla se seisoi meidän pihassa. Iso, hieno, valkoinen. 8-paikkainen ja toimiva! Peruutuskamera ja ilmastointi sekä automaattivaihteet! Kaikkia hienouksia, mitä meidän Suomeen jääneestä Transporterista ei löydy. Maksoimme siitä siis vajaat 3500€. Tai 1200€ on vielä maksamatta.

Se on niin hieno, että meillä kaappeja laittaneet miehet
ottivat kuvia toisistaan meidän autoon nojaten...!

Simon ajoi auton siis kotiin, ensimmäisen kerran ratissa vasemmanpuoleisessa liikenteessä, ja loppumatka vielä pimeässä. Vain kerran hän oli meinannut kääntyä ajamaan vastaantulevien kaistalle. Pyyhkijät menee vieläkin päälle vilkun sijasta silloin tällöin, mutta muuten sujuu jo kuin paikalliselta, lähes. Itse en tiedä milloin uskaltaudun rattiin, hirvittää...! Tämä liikenne on aivan erilaista kuin rauhallisessa koti-Suomessa, mutta onneksi hidasta. Liikennevalojakin on, mutta jos risteyksessä seisoo poliisi huitomassa, niin noudatetaan poliisin käsimerkkejä eikä valoja. Käsimerkkejä on välillä vaikeita tulkita, ja joka kerta hirvittää, kun ajetaan päin punaisia. Paras neuvo on seurata muuta liikennettä. Kerran kyllä seurattiin edellä ajavaa (sekä kyydissä istuvan paikallisen neuvoja) ja käännyttiin oikealle risteyksestä, mistä ei olisi saanut kääntyä oikealle. Pahaksi onneksi poliisi pysäytti ja vaati meiltä 60 000 tsh sakkoja (24€). Miehet kävivät juttelemassa ja olivat loppujen lopuksi maksaneet vain 20000 tsh, ja epäilen vahvasti että mahtoikohan mennä poliisitädin omaan taskuun... Raamattukoululaiset pysäytettiin kerran, kun olivat olleet sairaalassa rukoilemassa sairaiden puolesta. Heitä oli autossa liikaa matkustajia. Poliisi vaati niinikään sakkoja, mutta kun kuuli keitä matkustajat olivat, halusikin esirukousta sakkojen sijaan! Niinkin voi siis käydä.

Pimeässä ajaminen on haasteellista, kun katuvaloja ei ole, ja ihmisiä saattaa kävellä ihan tien vieressä tai ylittää tien yhtäkkiä. Tummaihoisia ihmisiä on todella vaikea erottaa pimeässä, etenkin jos heillä on lisäksi vielä tummat vaatteet päällä. Moottoripyörät ajelevat liikenteen joukossa ja ohittelevat ihan miten sattuu, ja tuktukit ja daladalat (bussit) pistävät myös parastaan.

Sivistyksen parista.

Poliisisetä huitoo jedi-miekallaan, että aja vain punaista päin.

Aurinko ehti jälleen laskea ennen kuin ehdimme kotiin Suomi-koulusta.

Meillä oli ollut auto vasta viisi päivää ja olimme ensimmäistä kertaa Suomi-koulussa, kun ruokakaupan parkkipaikalla joku peruutti meidän autoon. Jälkeä ei onneksi tullut. Samaiselta parkkipaikalta lähtiessä ajoi mersu perään, niin että sen oma etulamppu meni rikki ja meidän autoon tuli lommo. Parkkipaikan vahdit tms. eivät onneksi päästäneet kuskia karkuun vaan selvitimme asian paikan päällä. Lommo on vielä korjaamatta, mutta jospa ensi viikolla saisimme sen(kin) asian hoidettua. Mielellään saa rukoilla suojaa liikenteeseen meille ja autolle. Hassua muuten, että täkäläiset eivät käytä turvavöitä. Kun Mike tai joku paikallinen on meidän autossa, joudumme aina muistuttamaan turvavöistä.

Tämän vähemmäntärähtänyttä kuvaa on mahdoton saada näillä teillä ;)