torstai 24. elokuuta 2017

Ensimmäiset vieraat

Kirjoitettu 21.8.

Tänään alkoi toinen kokonainen viikko täällä Tansaniassa, Dar Es Salaamissa, Bunju B:n kaupunginosassa / lähiössä. Istun täällä sisällä ja juon Juhlamokkaa. Suomalaista kahvia toimme mukanamme, kahvinkeitin tosin tulee vasta kontissa. Mutta käyhän se suodattaminen näinkin:



Tänään on todella tuulinen päivä. Vaikka lämpömittari näyttää sisällä +28, niin viileä tuuli ja läpiveto saa ilman tuntumaan paljon viileämmältä. Veimme tänään yhden koulupöydistä parvekkeelle ja söimme lounaan siellä.

Eilen saimme ottaa vastaan ensimmäiset vieraamme tässä talossa. Miken (meidän naapurin ja ainoan englanninkielentaitoisen ystävämme) ugandalainen pastori / ystävä perheineen oli meillä lounaalla ja vietimme aikaa yhdessä melkein auringonlaskuun saakka. Perhe oli oikein ihana, heillä oli kaksi pientä poikaa ja he asuvat Tansaniassa nyt kaksi kuukautta miehen töiden vuoksi. Oli hienoa saada uusia ystäviä ja pystyä kommunikoimaan englanniksi, toivottavasti näemme heitä vielä!



Illalla yllätimme lapset täyttämällä porealtaan, missä he saivat pulikoida iltasuihkun sijaan. Lapsilla, erityisesti isommilla on ollut aika ajoin tylsää ja tekemisen puutetta, kun ei ole vielä oikein kavereitakaan, joten kaikki osasivat arvostaa tätä ”extraluxusta”. Uima-allas ja trampoliini tosiaan
ovat tulossa myöhemmin kontin mukana.









Täällä sitä nyt ollaan!

Kirjoitettu 17.8.

Täällä sitä nyt ollaan! Kirjoittelen tätä täällä auringon heittäessä viimeisiä säteitään meidän makuuhuoneeseen ja lehmien ammuessa, kukon kiekuessa ja ihmisen jutellessa swahiliksi ulkona. Itse ehdin jo saada jonkun mahapöpön ja olen melkein kaksi päivää ollut sänkypotilaana. Edelleen olemme ilman internettiä, mutta kirjoittelen vähän valmiiksi ja lisäilen blogiin, kunhan saamme netin toimimaan. Saavuimme tänne reilu viikko sitten, n. 40 tuntia sen jälkeen kun olimme jättäneet taaksemme oman kodin Paraisilla. Matkustimme tosiaan ensin laivalla Turusta Tukholmaan, satamasta aamulla taxilla lentokentälle, mistä lento lähti 11.00. Iltapäivällä vaihdoimme lentokonetta Istanbulissa, ja odottelimme lentoa (joka oli tunnin verran myöhässä). Lento Istanbulista Dar Es Salaamiin kesti n. 7,5h, ja laskeuduimme Tansanian maaperälle aamuyöllä puoli neljän aikaan. Lapset nukkuivat koneessa parisen tuntia, minä myös vähän aikaa, Simon ei vissiin ollenkaan. Olimme täyttäneet viisumihakemukset valmiiksi, jotta säästäisimme aikaa lentokentällä. No, ne eivät kelvanneetkaan, joten jouduimme täyttämään lähes samanlaiset paperit (6 kpl!) uudestaan. Tämän jälkeen odottelimme tovin jos toisenkin, että saisimme passimme takaisin. Lopulta olimme selvittäneet byroktratiaviidakon ja skannanneet laukkumme vielä kerran ja pääsimme ulkoilmaan. Pia ja Kirsi olivat meitä vastassa, takit päällä ja kaulahuivit kaulassa, olihan lämpötila alle 25 asteen. ;) Ennen kuin pääsimme lähtemään lentokentältä piti vielä selvittää miksi auton renkaassa oli rengaslukko (auto oli pysäköity vahingossa taxipaikalle) ja maksaa sakot. Onneksi avaimen haltija oli lähistöllä eikä jossain kaukana... Seitsemän aikaan aamulla olimme vihdoin täällä meidän talolla! Ajatuksena oli mennä heti nukkumaan, mutta pari tuntia meni kuitenkin uuteen paikkaan tutustuessa, ennen kuin yhdeksän aikaan pääsimme muutamaksi tunniksi nukkumaan.

Tämä talo on siis aivan ihme! Emme todellakaan edes uneksineet tällaisesta lukaalista! Meidän käytössä on kaksi kerrosta, 8 huonetta, keittiö + olohuone, ruokailutila, 4 wc + suihku (ja kylpyamme / poreamme) + 1 wc. Tämän lisäksi täällä on asumaton alakerta ja kaksi erillistä asuntoa omilla sisäänkäynneillään. Toisessa näistä asuu yksi ihminen ja toisessa äiti, pieni tyttö ja tämän isoäiti. Lisäksi pihalla on pieni ”vartijan koppi” omalla kylpyhuoneella, ja siinä asuu yksi tuleva raamattukoululainen, Mike. Me maksamme omasta osuudestamme 500€ kuussa, tai olemme sen jo maksaneet joulukuuhun asti. Kun Pia ja Kirsi kiersivät etsimässä meille asuntoa, niin tältä alueelta ei oikeastaan löytynyt muuta, ja vastaava talo lähempänä kaupunkia maksaisi monta kertaa enemmän. Alue on aika lailla maaseutua, lehmät ammuu jne. :D Naapuriin rakennetaan taloa ja muuten tällä alueella asuu sekä rikkaampia että köyhempiä, eli ihan mukavalta vaikuttaa.






Raamattukoulu on 5 min kävelymatkan päässä, mikä on kätevää, koska meillä ei vielä ainakaan ole autoa. Raamattukoululla on lava-auto, joka on nyt korjattavana. Sitä saamme sitten lainata, ja toiveissa olisi kyllä saada ihan omakin auto hankittua, mutta rahoja siihen ei vielä ole... Tarkoituksena on, että saamme tilata kasviksia ja hedelmiä suoraan torimyyjältä, joka tuo ne kotiin aina tiettynä aikana joka viikko. Lähistöllä on myös joku kauppa, missä Simon kävi tänään Miken, Robinin ja Denisen kanssa, mutta esimerkiksi liha/kana-osastolta löytyi vain makkaraa.

Pian ja Kirsin kanssa ja avustuksella olemme saaneet hoidettua sim-kortit (vaikka minun ei edelleenkään toimi, fiksuina hankimme netin vain minun kortin yhteyteen), ruokaa, käyneet uimassa, saatu verhoja ikkunoihin ja sohvanpäälliset sohvakalustoomme. He olivat myös Miken kanssa laittaneet valmiiksi sängyt ja hyttysverkot. Kaappeja meillä ei (ainakaan vielä) ole, joten vaatteet on edelleen pitkälti matkalaukuissa. Ilmastointia ei myöskään ole vielä, mutta nyt on sen verran viileää, että pärjää ilmankin. Hyttysverkot on vuokranantajan toimesta tulossa ikkunoihin, kuten myös lämminvesivaraajat. Toistaiseksi suihkuttelemme kylmällä vedellä.

Pia ja Kirsi lähtivät eilen Keniaan ja tulevat takaisin 1,5 viikon päästä. Siihen asti pitää meidän pärjätä itseksemme. Mike on isoksi avuksi, koska hän osaa englantia. Yritämme kovasti opiskella swahilia, koska harva täällä osaa englantia. Naapurienkin kanssa kommunikointi on vaikeaa ilman yhteistä kieltä. Swahili on kyllä helppo kieli oppia, suomalaiselle myös aika hauska, koska monet sanat löytyvät myös suomenkielestä tai ovat samantapaisia, vaikka tarkoittavatkin ihan muuta. Esimerkiksi Robinin lemppari on papu = maharage. :D

Filippa ja naapurin Kayla

 Afrikan tähteä Afrikassa

Auringonlasku meidän parvekkeelta katsottuna

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Matkalla!

Terveisiä Istanbulista! 

Viimeisenä päivänä kotona ehti tulla pieni paniikki ja hiki, kun pakattiin ja siivottiin, kuskattiin tavaraa kaatopaikalle, hoidettiin vielä viimeisiä asioita, muun muassa hankittiin matkavakuutus.
 Ilman apua ei oltaisi selvitty, 
iso kiitos kaikille mukana olleille! 

Tyhjä ja siisti talo jäi sinne Paraisille odottamaan vuokralaisia ja me lähdettiin yhteensä 15 matkalaukun/pienemmän laukun/repun kanssa matkaan. Olo oli haikea eikä kyyneliltäkään vältytty, mutta samalla niin siunattu ja onnellinen. 

Laivaan päästiin jonojen ohi ihan ekana, laukut rullakossa. Ihana yllätys oli ystävät, jotka tulivat vielä vilkuttamaan lähtevälle laivalle ja toiset ystävät, jotka laivareitin varrella olevalla mökillänsä olivat vilkuttamassa nuotion ja lamppujen kanssa. 

Lapset ovat jaksaneet hienosti, vaikka yöunet jäivätkin laivalla lyhyiksi. Nyt odotellaan seuraavaa lentoa ja puoli kolmelta yöllä ollaan perillä Dar Es Salaamissa! 











keskiviikko 2. elokuuta 2017

Talo vuokralle -projekti

Meidän talon vuokraaminen on kyllä ollut jännitysnäytelmä, joka hakee vertaistaan. Se on kuitenkin samalla ollut osoitus Jumalan huolenpidosta ja uskollisuudesta. Tämä asia nimittäin oli meille alusta asti sellainen, mistä emme kantaneet huolta vaan tiesimme, että jos meidän on tarkoitus lähteä Afrikkaan, niin taloasia kyllä hoituu.

Keväällä laitoimme ensimmäiset ilmoitukset facebookiin ja toriin. Meille tuli heti paljon kyselyitä ja aika nopeasti meille oli tulossa katsomaan joku kaveriporukka, ja sen lisäksi jonossa oli perhe ja yhdet kämppikset. Kaveriporukka kävi ja olivat lähes varmoja asiastaan. Seuraavana päivänä he kuitenkin ilmoittivat, että talo on ihana, mutta Parainen liian kaukana Turusta. Jonossa oleva perhe, joka oli erittäin kiinnostunut, ei vastannut viesteihin ollenkaan. Kämppikset kävivät ja lupasivat vuokrata talon. Kunnes jonkin ajan kuluttua ilmoittivat, että toinen ei saanut taloon asumistukea. Kun tämä tieto tuli, en ollut yhtään huolissani, paremminkin huojentunut. Tiesin, että parempaa oli tulossa.

Kerroin monille, miten varma olin siitä, että asia vielä järjestyy. Yhden kerran muistan kyllä rukoilleeni, että "Jumala, sun pitää järjestää tää!" Jossain välissä oli myös yhdet mahdolliset vuokralaiset, joiden kanssa oli paljon viestitelty, mutta he eivät koskaan saapuneetkaan sovittuun asunnonnäyttöön. Pian saimme kuitenkin yhteydenoton perheeltä, jotka tarvitsivat asunnon juuri elokuusta toukokuulle. Olimme varmoja, että this is it! He kävivät katsomassa taloa ja sovimme päivän, jolloin kirjoittaisimme vuokrasopimuksen. Kesti hetken ennen kuin uskalsin hehkuttaa asiasta, mutta kaikki näytti niin varmalta. Kunnes...

Päivää ennen sovittua tapaamista olin töissä, kun Simon soitti että perhe olikin löytänyt toisen asunnon, jossa saisivat asua ilmaiseksi. Lähtöön oli vain kaksi viikkoa aikaa. Itku meinasi tulla ja kiukuttelin mielessäni Jumalalle. Olin vihainen itselleni, että olin ehtinyt hehkuttaa näitä vuokralaisia jo kaikille. Nyt myöhemmin harmittaa, etten voi kertoa pysyneeni viilipyttynä ja luottaneeni Jumalaan edelleen tässä asiassa. Ja ah, kuinka väärässä olinkaan kiukutteluineni. Vähän niin kuin pikkulapsi, joka näkee vain sen yhden hetken, miten juuri silloin harmittaa. Sellaisia me välillä olemme. Kunpa vaan osaisimme luottaa siihen, että Jumala näkee koko kuvan ja paljon pidemmälle tulevaisuuteen. Vaikka toisaalta en usko, että Jumala pelästyy meidän kiukuttelujakaan. 😉

Simon oli heti puhelun saatuaan muistanut Psalmeista paikan, missä sanotaan, että "ei hän (vanhurskas) pelkää pahaa sanomaa". (Tätä hän ei kyllä kertonut minulle. 😂) Ja niin laitoimme uuden ilmoituksen, ja siitä parin tunnin päästä soitti perheen isä, joka haki perheelleen asuntoa nopealla aikataululla. He tulivat saman tien katsomaan (meillä oli Simonin vanhemmat ja sisarukset käymässä ja täysi remontti päällä) ja päättivät ottaa talon. Kuusi (6!) tuntia masentavan puhelun jälkeen oli vuokrasopimukset kirjoitettu!

Vielä ollaan ehditty nauttia ihanasta Suomen kesästä...

...mutta kyllä se syksy vaan lähestyy kovaa vauhtia!

torstai 20. heinäkuuta 2017

TJ20

Tänään jäljellä:

- 20 päivää
- 11,5 työvuoroa minulla
- 7 työvuoroa Simonilla
- 3 Jumalanpalvelusta (joista itse pääsen vain yhteen)
- 12 kaappia + 1 vaatehuone, pakastin, jääkaappi, sängynalusta (ja vähän muutakin) tyhjättävänä
- 12-18 matkalaukkua ja käsimatkalaukkua pakattavana
- 1 huoneen seinät remontoitavana
- 4-5(?) kuutiota puuta sahattavana ja pinottavana
- 1 patteri vaihdettavana
- jotain 25 listaa laitettavana
- 1 parveke rakennettava valmiiksi 
- monta kivaa ihmistä nähtävänä ja vierasta majoitettavana / kahvitettavana
- paljon käytännön asioita ja paperihommia hoidettavana

HUH! Vähän alkaa jo jännittämään..

Jokunen viikko sitten oli meidän seurakunnalla, Elämän Sanalla jokakesäinen tapahtuma. Siellä oli hyviä kokouksia tietty, mutta jotenkin ihaninta ehkä oli ihmiset, joita saatiin tapahtuman aikana kohdata. Jännää oli, kun täytettiin Kirsin ja Pian avustuksella viisumihakemusta ja muita papereita. Nyt ollaan muuten maksettu myös puolet (eli 5kk:n) vuokrasta sekä osuutemme takuuvuokrasta. Saatiin majoittaa myös yksi aivan mahtava pariskunta, johon olemme saaneet tämän projektin myötä tutustua. Lehikoiset, jotka neljä vuotta sitten asuivat kolmen lapsensa kanssa vuoden Tansaniassa ja tekivät samaa työtä, mitä me olemme nyt lähdössä tekemään. Heiltä olemme kuulleet kokemuksia sekä saaneet arvokasta tietoa ja vinkkejä - ja lisää intoa! Jumala myös puhui meille yhdessä kokouksessa puhujan kautta jännittäviä asioita, mutta niistä ehkä lisää myöhemmässä vaiheessa. 😉





Lähtö tuli taas askeleen todellisemmaksi, kun täytimme näitä papereita ja Kirsi samalla puhui puhelimessa Piispan kanssa, joka lähetti meille terveisiä, että olemme tervetulleita.

Ja hei, yksi iso rukousvastaus olemme saaneet: The vuokralaiset ovat löytyneet!! Perhe, joka tarvitsi asunnon juuri tälle ajalle! Me saamme jättää huonekalut paikalleen, mikä oli kovasti toivottua ja he jatkavat puulämmityksellä, mikä myös on iso plussa. Vuokrasopimusta ei olla vielä kirjoitettu, mutta päivä sille on jo sovittu, joten uskallan jo hehkuttaa. 😊

Teetimme meistä tällaisia käyntikortteja:




Oikeastaan teetimme ne seurakunnan tapahtumaa varten, mutta minä mokasin ja siirsin lähetyksen erehdyksessä tapahtuman jälkeiselle viikolle.. Mutta tässä se on nyt nähtävänä ainakin teille kaikille. 😄


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Viisi viikkoa enää!

Uskomatonta, mutta viisi viikkoa todella olemme vielä täällä Suomessa ja 8. elokuuta vie ensin iltalaiva meidät Ruotsiin, ja sieltä seuraavana päivänä lennämme Turkin kautta Dar Es Salaamiin..! Ihan uskomattomalta tuntuu, että lähes päivälleen vuosi sitten lähetystyöntekijä Kirsi kyseli, että koska tultaisiin käymään Afrikassa ja omaksi yllätyksekseni päätimme siinä Elämän Sanan kahvilassa, että hiihtolomalla tullaan. Eikä meillä ollut hajuakaan mihin se päätös vielä johtaisi. Ehkä hyvä niin, joskus voi olla hyvä, että emme tiedä ihan kaikkea kerralla. :D Jos joku vuosi sitten olisi sanonut minulle, että vuoden päästä ollaan käyty Keniassa ja valmistaudutaan muuttamaan Tansaniaan lähes vuodeksi, niin en olisi varmasti uskonut. Mutta niin se Jumala vaan järjestää asioita!

Isoimmat tavarat veimme jo konttiin (tai varastolle mistä ne tänään pakattiin konttiin), missä lähetetään sairaalatarvikkeita Oasis klinikalle, Mombasaan. Kyllähän siinä tuli tämä taas astetta todellisemmaksi, kun käärittiin banaanilaatikoita, uima-allasta, trampoliinia ja patjoja pakkausmuovilla yhteen. Ihan näinä päivinä lähtee kontti matkaan ja saapuu vasta elokuun lopulla perille Mombasaan, ja meidän tavarat sieltä pikkuhiljaa Tansanian puolelle.

Siinä ne nyt on, perillä nähdään!

Ennen juhannusta kävimme myös koululla hakemassa Robinin ja Denisen ensi vuoden koulukirjat. Vähän alkoi äitiä hirvittämään, kun näin sen kasan, että kaikki se tieto pitäisi olla keväällä lasten hallussa.. Onneksi meille on tulossa ihana au pair, joka voi auttaa lasten koulutehtävissä ja olla tarvittaessa pienempien kanssa, kun isommat opiskelevat. Ja on se vaan helppoa nykyaikana, kun voidaan netin kautta pysyä luokan kanssa samassa tahdissa ja saada apua aina tarvittaessa. Lapset pitävät päiväkirjaa myös sähköisesti niin, että opettaja voi välillä näyttää luokalle kuulumisia.

Tässä nämä kasat. Melkein kaikki jo päällystettyinä. ;)

Lentoliput, meno-paluu on tosiaan ostettu, ja ensimmäinen osa vuokrarahoja, eli 5kk vuokra myös on valmiina. Auto pitäisi paikan päällä ostaa, ja jotain muuta(kin) pientä, mutta eiköhän ne järjesty. Tärkeintä olisi saada vielä meidän taloon vuokralaiset. Meillä on ollut "varmojakin" ehdokkaita, mutta toteutus on kariutunut milloin mihinkin. Ei meillä oikeastaan tästäkään ole huolta, kaikki järjestyy parhain päin, mutta mielellään saa tätä asiaa muistaa rukouksissa. Aiemmin oli puhetta rahallisesta tukemisesta, mutta koska en oikein ole saanut selvää mikä on rahanker(j)uuta ja mihin tarvitaan lupa, niin jos joku kokee, että haluaisi sillä tai jollain muulla tavalla auttaa, niin laita vaikka sähköpostia, niin jutellaan enemmän: annmarie.abrams@gmail.com


maanantai 15. toukokuuta 2017

Orkidea kukkii ja suunnitelmat etenevät




Tässä on miniorkideani, jonka sain ennen kuin muutimme Paraisille. Se kukki viimeksi silloin ja hyvin huonosta hoidosta huolimatta nyt yhtäkkiä ihmeellisesti uudelleen, taas ennen muuttoa. Simon ehdottikin, että ottaisimme tämän mukaan Tansaniaan, ja tulemme takaisin vasta kun se kukkii seuraavan kerran. Meinasin ottaa kuvan tästä taustana toukokuinen luminen maisema. Kuvatekstiksi olisi tullut: "Kaksi merkkiä, että meidän tosiaan on lähdettävä." 😉 Mutta onneksi lumet ehtivät sulaa niin nopeasti, että kuvan ottaminen jäi.

Oli ihanaa huomata kuinka paljon palautetta blogista on tullut ja mitä kaikkea jännittävää on ehtinyt jo sen jälkeen tapahtua. Ensinnäkin itse sain töitä kesäksi, ja myös Simon sai töitä, jotka pystyy sumplimaan minun 3-vuorotyön kanssa niin, että aikaa jää vähän muuhunkin kuin työntekoon, huushollin pyöritykseen ja siihen sumplimiseen. Kaiken käytännön järjestelyn lisäksi tarkoituksena olisi ehtiä tekemään täällä kotona vielä pientä remonttia sekä suunnittelemaan valmiiksi Raamattukoulutunteja. Toiseksi sain (tai tulen saamaan) moninkertaisesti enemmän veronpalautusta kuin olin uskaltanut odottaa. Niin paljon, että se hyvässä lykyssä kattaa koko 10 kuukauden vuokran! Kolmanneksi me ehkä olemme saamassa ainakin osaksi aikaa au pairin. (Shhh, se on vasta suunnitteluasteella, mutta kaikki siihenkin liittyvä on ollut niin jännää ja hienoa, että en pysty olla olematta innoissani enkä malta olla kertomatta!)

Talosta on tullut kyselyjä, mutta vielä toistaiseksi ei olla löydetty vuokralaisia. Autosta on vähän suunnitelmia, mutta katsotaan miten niiden kanssa käy. Siellä asumisesta ollaan tultu siihen johtopäätökseen, että vuokraamme asunnon tai talon kalustamattomana. Se tulee huomattavasti edullisemmaksi, ja paikan päällä on jo jonkin verran kalusteita. Lisäksi Mombasaan on Suomesta lähdössä kontti, jonka kyytiin voimme myös laittaa jotain tavaraa. Ja nyt tarvitsisimmekin vähän teidän apua. Vinkatkaa siis mielellään, jos jollain on tai jos joku tuntee jonkun jolla olisi antaa tai myydä edullisesti seuraavia asioita:

  • matkalaukkuja (nämä saisi takaisinkin ensi kesänä)
  • imuri
  • pyykinpesukone (pienempikin riittää, kunhan toimii hyvin)
  • kattiloita ja paistinpannuja, jotka sopii kaasuliedelle
  • kannettava tietokone
  • kahvinkeitin
  • muuta keittiötavaraa, kuten sähkövatkain
  • jotain kivoja verhoja

Lopuksi vielä kuvia minun Tansania-teemaisesta äitienpäivästäni. 💕 Vuoden päästä ollaan mestareita paistamaan chapatia, nyt oli vielä vähän hakusessa. Mutta hyvää oli silti!