10000 litraa vettä pihassa ja vähän muita juttuja

Ihan aluksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat meitä tavalla tai toisella tukeneet. Niin monta kertaa olemme olleet tili tyhjänä, kun joku ystävällinen ihminen on halunnut siunata meitä jollain summalla. Tuntuu, että aina voisi kiittää näitä lahjoittajia samoilla sanoilla: "Kiitoksia, tämä tuli juuri oikeaan aikaan", koska aika lailla kädestä suuhun tässä eletään. Mutta mitään ei ole meiltä puuttunut! Kiitos huolenpidostanne, te teette tämän mahdolliseksi!

Tänään on satanut koko päivän. Itse asiassa muutaman viime päivät ovat olleet sateisia ja pilvisiä, tänään on lisäksi ihanan viileä ilma, vain 27 astetta. Se ei ole estänyt lapsia pulikoimasta uima-altaassa, johon eilen vihdoin ja viimein saatiin vesi! Nyt illalla meni myös sähköt ja istumme tässä olohuoneessa kukin sosiaalisesti omia laitteitaan näpytellen, lamppuna appelsiinin kuoresta tehty kynttilä. Belinda, joka heräsi aikaisin, nukahti jo sohvalle.

Eilen oli ilo ylimmillään, kun allas vihdoin täytettiin ja lapset pääsivät uimaan!

Tällä ja ensi viikolla Raamattukoulussa opettaa Charlene Harris, amerikkalainen teräsnainen, joka ajoi tänne itse viiden päivän matkan Kongosta, Rwandan, Ugandan ja Kenian halki. Sain itse olla eilen kuunteluoppilaana Raamattukoulussa, missä Charlene opetti rukouksesta. Iltapäivällä hän kävi meillä vielä lounaalla ja kahvilla. On ollut hienoa tutustua upeisiin Jumalan naisiin ja miehiin täällä. Muutama viikko sitten meillä oli vieraana ruotsalaiset Bertil ja Annastina Swärd, jotka myös kävivät meillä pari kertaa syömässä. Bertilillä on uskomaton Raamatun tuntemus ja pitkä kokemus opettamisesta ympäri maailmaa. Simonilla on itse asiassa ollut aikoinaan hänen kirjoittama kirja Raamattukoulukirjana.

Bertil, Annastina ja Pia meillä syömässä.

Kuunteluoppilaana Raamattukoulussa.

Tänään saivat Hanna ja Karoliina olla mukana Raamattukoulussa, missä oli avoimien ovien päivä. Me olemme olleet viime viikkoina eri seurakunnassa jumalanpalveluksissa, missä Simon on saarnannut ja olemme kertoneet myös raamattukoulusta ja mainostaneet vierailumahdollisuutta. Tänään olikin, sateesta huolimatta ennätysmäärä vierailijoita, 30! Se on paljon, koska tilat ovat aika pienet.

Ensi viikolla alkaa myös pastoreille ja johtajille suunnattu Raamattukoulu, joka järjestetään nyt ensimmäisen kerran. Tarkoituksena on antaa mahdollisuus osallistua opetukseen myös johtajille, jotka eivät voi irrottautua työstään kokopäiväiseen opiskeluun. He käyvät osan opetuksesta etänä ja lisäksi ovat täällä paikan päällä yhden viikon kuukaudessa. Kauempaa tuleville on tarkoitus järjestää majoitus meidän alakerrassa.

Auto on kenkkuillut viime viikkoina ja siihen on on mennyt nyt aika paljon ylimääräistä rahaa. Viimeinen maksuerä maksetaan ensi kuun alussa ja lisäksi hankimme silloin oman vakuutuksen (se on tähän asti ollut edellisen omistajan vakuutuksessa). Autoa on nyt korjautettu kolmella eri korjaamolla, mutta edelleenkin moottori ylikuumenee jatkuvasti. Olemme nyt aina varmuuden vuoksi varautuneet automatkoihin paljolla vesimäärällä. Viime torstaina jäimme tien poskeen matkalla Suomi-kouluun, ja pienten osuus jäi vähän lyhyemmäksi. Heti oli innokkaita ja avuliaita miehiä auttamassa, rahankiilto tosin silmissä enemmän kuin auttamisen halusta. Heidän avullaan kuitenkin pääsimme jatkamaan matkaamme, joten hieman siitä avusta saattoi maksaakin.

Samalla kerralla kävimme isojen osuuden aikana kävellen lähellä olevassa kaupassa. Filipan kengät olivat jääneet kotiin, joten hänet piti kantaa kauppaan. Ostokset tehtyämme kävi ilmi, että kaupassa ei ollut muovipusseja vaan rivattomia paperikasseja. Se on tietysti edistyksellistä, kun usein täällä pakataan kaikki erikseen epäkäytännöllisesti ja epäekologisesti pieniin muovipusseihin, mutta tuntui juuri nyt enemmänkin lannistavalta. Saimme onneksi yhden pahvilaatikon lisäksi ja näiden kanssa sitten, Filippa sylissä kävelimme takaisin Nordic Schoolille. Onneksi meitä oli kolme aikuista, joten se sujui ihan hyvin.

Viime perjantaina huomasimme aamulla, että meillä ei ollut sähköä. No sähkökatkoja on aina välillä, mutta nyt muistimme, että olimme unohtaneet ostaa/ladata lisää sähköä! Meillä oli alhaalla asuvalta opettajalta saatu koodi, joka oli jäänyt lataamatta. Simon lähti siis lataamaan sitä naapuriin, mutta koodista olikin vahingossa unohtunut neljä viimeistä numeroa. Simon lähti seuraavaksi ostamaan lisää ja taas lataamaan naapuriin. Se onnistui, mutta sähköjä emme silti saaneet. Olimme edellisenä päivänä ostaneet kaupungista paljon jauhelihaa ja kanaa, jotka eivät kauaa selviäisi lämpenevässä jääkaapissa. Simonin oli pakko lähteä Raamattukouluun opettamaan. Kun sähköjä ei edelleenkään kuulunut, päätimme valmistaa lihat ja kutsua Raamattukoululaiset meille syömään! Olin jo pidempään suunnitellut tekeväni sen, mutta olosuhteiden pakosta valikoitui viime perjantai olemaan "the day". Meitä oli syömässä yhteensä 24, ja ruokalistalla oli Butter Chickeniä, riisiä, lihapullia, spaghettia, ruskeaa kastiketta sekä edellisen päivän kasvispihvejä. Ruoka riitti kaikille, osa söi haarukalla, osa lusikalla, joku sorminkin. Osa jätti ruokaa (meidän kauhuksi), mutta suurimmalle osalle näytti maistuvan. Ruokailun jälkeen naapurin Mama Kayla opasti meitä lataamaan sähkön jollain konstilla uudestaan, jonka jälkeen sähkötkin taas toimi!

Tässä vielä torstai-illan iltapalaa, oltiin ostettu kaikkea luksusta, kuten jugurttia ja mysliä! Ja suolakurkkua, oliiveja ja hyvää pehmoista leipää, tämän paremmaksi ei iltapala oikein voi mennä!

Simonin kanssa käytiin kävelyllä ja ihailemassa auringonlaskua yhtenä iltana:

Lokakuiset, vaan ei niin syksyiset terveiset

Viime viikkoina on tapahtunut taas niin paljon, etten ole oikein ehtinyt kirjoittelemaankaan. Yksi ehdoton kohokohta oli lokakuun alussa, kun Kirsi ja Pia tulivat Mombasasta, Keniasta, auto täynnä meidän tavaroita, joita olimme lähettäneet jo kesäkuussa Suomesta heidän sairaalatarvikekontissa. Voitte ehkä kuvitella jouluaattomaista tunnetta, mitä lapset kokivat, kun autosta lastattiin ulos trampoliini ja uima-allas, ja äidin tunnetta, kun hän lähes kahden kuukauden tauon jälkeen näki pyykkikoneen! (No okei, yhden näin naapurissa, mutta lähempää tuttavuutta en päässyt tekemään.) Kahvinkeitintä, mikroa, pyyhkeitä, patjoja ja keittiötarvikkeita unohtamatta. Aika paljon tavaraa mahtuu henkilöautoon, kun oikein pakkaa! Ja tullistakin olivat päässeet läpi ilman, että kaikki tavarat olisi pitänyt käydä läpi.

Kahvinkeitin ja mikro saatiin seinään heti, ja trampoliinikin kasattiin lähes saman tien. Pyykkikoneen asentamisessa kesti jonkin aikaa, ja välissä meinasi jo itku tulla (no, taisi tullakin) ja pyykkikori revetä liitoksistaan, kun oikea paikka oli jo löydetty, mutta letku ei riittänyt hanaan. Sitten Simon osti rakennuskiviä, joilla konetta korotettiin, mutta tiiviste puuttui. Se hankittiin pian, mutta se olikin väärä. Ilo oli suuri, kun lopulta kaikki oli kunnossa ja kone, jota emme itse koskaan edes testanneet, hyrähti käyntiin! Nyt olemme saaneet pestä jo monta koneellista, ja en voi muuta kuin olla kiitollinen pesukoneen keksijälle, henkilölle, jolta saimme koneen ja mahdollisuudesta lähettää se tänne! Edes se, että vesi välillä loppuu, eikä pyykkiä voi pestä, ei pääse masentamaan.

Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.

Konttitavaroiden saapumista seuraavana päivänä saapuivat Hanna ja Karoliina Suomesta. Tytöt ovat meidän lasten pikkuserkkuja ja keskenään serkkuja. Hanna oli meidän kanssa jo Keniassa ja hänen 18-vuotissyntymäpäivänä keväällä me heitimme ilmaan kysymyksen, että lähtisikö hän meitä auttamaan tänne Tansaniaan. Hannalla on vielä lukio kesken, joten emme oikeasti ajatelleet sen olevan edes mahdollista. Meidän suureksi ihmetykseksi hän sitten kertoi, että oli juuri jutellut äitinsä kanssa, että ei jaksaisi opiskella, mihin äiti viisaana oli ehdottanut, että voisihan hän pitää vaikka vapaavuoden. Äiti oli myös kysellyt, että mitä Hanna sitten haluaisi tehdä, johon tämä oli vastannut, että voisi lähteä vaikka Afrikkaan!!! Hanna mietti asiaa vielä, ja oli yhtenä yönä pohtinut, että oliko tämä nyt vain omia ajatuksia vai oikeasti Jumalan tahto. Seuraavana aamuna sain Hannalta tällaisen viestin:

"Mietin viime yönä sitä onkohan mun tarkotus lähteä sinne Afrikkaan ja toivoin että olisin vielä varmempi siitä,mutta ... tänä aamuna menin kerranki bussilla kouluun ja joku oli jättänyt pysäkille Afrikan eläimistä kertovan kirjan!! Vielä ruotsin kielellä. asia tuli niin selkeesti että haluan lähteä sinne myös"

Karoliina taas oli hakenut opettajakoulutukseen, mutta ei ollut päässyt. Hannan äiti oli jo kauan sitten ajatellut, että Karoliina voisi myös lähteä mukaan, mutta ei ollut siitä mitään kenellekään sanonut. Ihan muutama päivä ennen meidän lähtöä elokuussa Hanna ja Karoliina olivat jutelleet matkasta ja Karoliina oli ehdottanut, että hänkin voisi lähteä. Tämä sopi meille hyvin, tyttöjen on kivempi matkustaa yhdessä ja muutenkin heistä olisi seuraa toisilleen ja myös apua toisilleen lasten hoitamisessa. Lisäksi Karoliina voisi hyvin auttaa meidän kotikoulussa.

2.10. siis saapuivat tytöt, ja matkalaukutkin seuraavana päivänä. He ovat täällä lähes kolme kuukautta ja lähtevät jouluksi takaisin Suomeen. Tytöistä on paljon apua, he auttavat kotitöissä ja koulussa ja ovat lasten kanssa silloin, kun meidän pitää molempien Simonin kanssa olla Raamattukoulussa. 

Uskaltauduin itse ajamaan autoa pari viikkoa sitten. Vasemmanpuoleinen sekä muutenkin lievästi sanottuna kaoottinen liikenne aiheutti sen, että tämä debyytti auton ratissa venyi näinkin kauan. Olihan se jännittävää, mutta onneksi Simon oli tukena ja turvana vieressä - vaikka joutuikin välillä sulkemaan silmänsä. Vaikeinta oli yllättäen ajaa tarpeeksi lähellä keskiviivaa, Simonin mukaan ajoin aina liian lähellä vasenta reunaa. Pyyhkijät laitoin päälle vilkun sijaan mielestäni aika harvoin. Kaikki, me sekä muut liikenteessä olijat selvisivät hengissä eikä autollekaan käynyt mitään, joten ehkä se kuitenkin onnistui ihan hyvin.

Kertolaskutreeniä koulussa.

Tällaiseltakin voi koulunkäynti näyttää välillä.

Simon sanoi, että en saa julkaista liikaa rantakuvia, että ette saa väärää käsitystä meidän täällä olosta. Totta on, että Raamattukoulua, valmistelua, kokouksia ja evankeliointia on paljon enemmän kuin rantaa, niistä vain ei tule räpsittyä kuvia samaan tahtiin. Mutta muutama rantakuva sallittakoon.

Kokous tässä lähistöllä.

Naapurin lapsia kylässä.

Perjantainen peli-ilta, Carcassonnea ja Afrikan tähteä.

Olemme nyt aika monena sunnuntaina käyneet helluntaiseurakunnassa, josta kerroin jo aiemmin. On ollut huikeaa huomata, miten he ovat todella ottaneet vastaan ja käytäntöön Simonin sanoman siitä, että jokainen voi rukoilla sairaiden puolesta ja johdattaa ihmisiä uskoon. Sen jälkeen, kun Simon saarnasi tästä, he ovat aloittaneet evankelioimaan joka viikko, ja ihmiset ovat parantuneet ja tulleet kosketetuiksi. Mahtavaa!

Terveiset Suomi-koulureissulta!

Terveisiä Darin iltaruuhkasta! Ollaan kotimatkalla Suomi-koulusta ja kauppareissulta (sekä autokorjaamoreissulta, koska auto ei yhtäkkiä kaupan pihassa käynnistynytkään ja Robin ja Denise missasivat oman ryhmänsä), ja ollaan edetty puolessa tunnissa ehkä kilometrin verran. Tällä kertaa otin läppärin mukaan, jotta saan ajan käytettyä hyödyksi.

Joka torstai meidän arkeen kuuluu, että lähdemme lounaan jälkeen ajelemaan Msasanille Suomi-kouluun. Minulle tarjottiin siellä heti alkuun opettajan työtä pienempien, eli alle esikouluikäisten ryhmässä ja myöhemmin luultavasti myös isojen ryhmässä. Viimeiset kaksi kertaa olen myös tuurannut isojen opettajaa. Matkaa Msasanille on n. 30 km, ja aikaa siihen menee yleensä tunnin verran, illalla enemmän. Suomi-koulu toimii Nordic Schoolin tiloissa, tosiaan joka torstai, pienten ryhmä 14.45-16.15 ja isojen ryhmä 16.15-17.45. Sen tarkoituksena on tukea täällä asuvien suomalaisten lasten suomen kieltä ja kulttuuria. Nordic Schoolilla on mahtavat tilat, ihana piha leikkipaikkoineen sekä kirjasto, mistä voi lainata mm. suomen ja ruotsinkielisiä kirjoja. Takapihalla on myös uima-allas, jonka käyttöä varten on mahdollista ostaa kuukausikortti. Emme ole vielä hankkineet kuukausikorttia, mutta yksillä synttäreillä olimme altaalla.

Mun pienet (yksi puuttuu kuvasta)

Upein kiipeilypuu ikinä!

Lapset ovat tosi ihania ja innokkaita, ja meidän lapset, varsinkin isommat ovat kivasti päässeet ryhmään sisälle. Pienten ryhmässä on seitsemän lasta, joista meidän tytöt ovat ainoita joille suomi on vahvempi kieli, muut puhuvat paremmin englantia. Isojen ryhmässä on kahdeksan lasta, Robinin ja Denisen lisäksi siellä on kaksi muuta suomalaista lasta. Toisilla on toinen vanhemmista tansanialainen, mutta kaikki osaavat kommunikoida suomeksi. Aika monien vanhemmista toinen on töissä suurlähetystössä.

Polkuautot ja potkupyörät ovat kovin suosittuja.

Syksyisten puiden askartelua.

Pienten tunnit kuluvat hyvin pitkälti laulaen, leikkien ja askarrellen. Välissä on hyvin tärkeä evästauko ja lopuksi yritämme aina ehtiä ulkoilemaan Nordicin ihanalle pihalle, ajelemaan polkuautoilla, hyppimään patjoille ja kiipeilemään maailman hienoimpaan kiipeilypuuhun. Isoja opettaa normaalisti suurlähettilään vaimo, ja heillä on enemmän suomen kielen harjoittelemista, kirjoittamista ja puhumista.

Adjektiivien metsästystä isojen kanssa tänään.

Pienten siilit menossa lehtikasoihinsa nukkumaan (horrokseen)

Lapset odottavat aina torstaita, se on heille viikon kohokohta. Itse tykkään myös, että saan tehdä "oman alan" töitä, vaikka omat lapset ovatkin mukana. Simonia vähän väsyttää pitkät matkat, mutta vielä ainakin olemme toteuttaneet reissut koko porukalla, kauppareissut saa myös samalla kätevästi hoidettua.

Ostoksilla

Tämmöisiäkin voi löytää! Maksaa vain maltaita. :D

Ihanaa, viikonloppu!

Viikonloput on ihania. Niin Suomessa kuin täälläkin. Erityisesti nyt, kun Simonilla päättyi kolmen viikon opetusputki raamattukoulussa. Perjantai-iltana kävivät täällä siivoamassa raamattukoulun oppilaat, jotka ovat täällä myös viikonloput. Olemme sopineet, että he käyvät kerran tai kaksi kertaa viikossa pesemässä lattiat pientä korvausta vastaan. Täällä on sen verran pölyistä ja ikkunat ovat auki jatkuvasti, että lattiat likaantuvat todella nopeasti. Lisäksi ne on valkoista sileää laattaa, missä näkyy ja tuntuu kaikki lika ja pöly ihan eri lailla kuin kotona Suomessa kuluneilla puulattioilla, jotka pestiin ehkä kerran kesän aikana. Ja sekin vain vuokralaisia varten. Yleensä olemme poissa kotoa, että raamattukoululaiset saavat touhuta rauhassa. Nyt kuitenkin jäimme auttamaan, ja saimmekin kivasti pestyä lattioiden lisäksi myös ikkunoita. Osa on edelleen ihan järkyttävän likaisia, mutta eiköhän nekin vielä puhtaaksi saada (ja sitten pitääkin jo aloittaa alusta). Perjantai-illan ratoksi myös pamahti poreammeen takana ilmeisesti joku putki rikki, ja vettä valui valtoimenaan alas viemäriin. Me emme oikein voineet tehdä asialle muuta kuin soittaa talon omistajan veljelle, että putkimiestä tarvittaisiin. No, putkimies tuli sitten maanantaina, kun koko välikatolla oleva tankki oli jo silloin perjantai-iltana ehtinyt vuotaa tyhjäksi. En tietenkään tänään huomannut samalla sanoa putkimiehelle (joka ei osannut englantia), että myös keittiön allaskaappiin vuotaa vettä, samoin yhden kylpyhuoneen lavuaarin poistoputki vuotaa. Mutta ehkä niistä soitellaan myöhemmin, samalla kun muistutetaan hyttysverkoista, lämminvesivaraajista, vessojen peileistä ja mistäs muusta... niin, kaapeista. Kaapit, joita alettiin asentaa monta viikkoa sitten, ja kun ne olivat ovia vaille valmiiksi asennettu, huomasimme, että ne olivat kärsineet kosteusvaurioita ja yksi oli aivan homeessa ja haisi niin paljon, että huoneessa ei voinut edes olla. Se käytiin purkamassa seuraavana päivänä ja rakennettiin uusi, mutta sen jälkeen ei asentajia ole näkynyt. Afrikka...

Lauantaina otimme rennosti ja olimme vain rauhassa kotona. Simon tosin kävi aamulla lenkillä, eikä selvinnut tästäkään lenkistä pelkällä lenkkeilyllä vaan sai johdattaa yhden muslimin uskoon Jeesukseen. Iltapäivällä opetimme Mikelle miten leivotaan kladdkakaa. Olimme aiemmin tarjonneet hänelle palan kladdkakaa, eli mutakakkua siis, ja hän oli sitä mieltä, että se oli parasta kakkua mitä hän oli ikinä maistanut. Nyt hän sitten sai itse olla mukana tekemässä sitä, ja jostain syystä siitä ei tullutkaan yhtä hyvää. Onneksi meillä oli lisäksi kermavaahtoa pelastamassa makua. Kermavaahto tosin muistutti enemmän voita siinä vaiheessa, kun pääsimme syömään, se ei oikein toimi täällä tropiikissa.. Mutta kivaa oli silti.

Sunnuntaina saarnasi Simon taas läheisessä helluntaiseurakunnassa, Victoryssa. Raamattukoululaiset sekä meidän kanssa samassa talossa, omassa asunnossaan (omalla sisäänkäynnillä) asuva nuori opettajaneiti tulivat myös mukaan. Opettaja tuli kokouksessa uskoon ja täyttyi Pyhällä Hengellä! Tämä on muuten aika hauska seurakunta sillä tavalla, että lapset huomioidaan ihan erityisesti. Jo viimeksi kun olimme siellä ja saimme limsat kokouksen jälkeen, sanoi pastori, että he ovat ottaneet sellaisen käytännön, että lapsille tarjotaan aina ensin. Nyt loppukokouksen aikana (jumalanpalvelukset on täällä aina jotain neljä tuntia pitkiä!) lapset kokoontuivat ulos varjoon pressun päälle ja heille tarjottiin limsat (missähän kunnossa meidän lasten hampaat on kun täältä kotiudutaan...?) sekä jotain munkin tapaista mutta lähes sokeritonta syötävää. Tämän jälkeen myös aikuiset saivat saman setin sisällä. Tämän jälkeen kokous vielä jatkui vähän aikaa. Kun kokous oli loppu, lähdimme kotiin päin.

Toiset naapurimme olivat kutsuneet meidät kotiseudulleen (tosin tässä ihan lähellä) rannalle. Tähän perheeseen kuuluu siis pieni tyttö, tytön äiti sekä isoäiti. Lapsella on isäkin, mutta hän asuu toisessa maassa. He ovat muslimeja, ja tämä äiti on miehensä kolmas vaimo. Muut kaksi vaimoa asuvat myös eri maissa, yksi ihan toisella puolella maapalloa. Kävellessämme kokouksesta kotiin aloimme miettimään, että meillä ei ole kotona mitään syötävää eikä oikein aikaa valmistaakaan mitään. Seurakunnan lapset seurasivat meitä varmasti puoliväliin asti ja halusivat koskea meidän hiuksiimme. Kun pääsimme muurien sisäpuolelle, oli muslimiäiti valmistanut ruokaa ja tarjosi meillekin! Ruuan jälkeen pakkauduimme kaikki meidän autoon: meidän perhe, äiti tyttönsä kanssa (isoäiti odotti jo rannalla), opettaja ja Mike. Tämä meidän maiden, kulttuurien ja uskontojenkin erilaisuus jaksaa aina yllättää, en nimittäin ikinä olisi osannut kuvitella osallistuvani seuraavanlaiseen ihan absurdiin keskusteluun:

"Onko tytön isällä muita lapsia?"

"On, yhteensä 11!"

"Vain 11? Minun isälläni on 20."

"Niin ja sinun isälläsi on vain kaksi vaimoa!"

No mutta, ranta oli aivan ihana! Ja vesi lämmintä (27-asteista) ja puhdasta. Aiemmin kävimme yhdellä rannalla (White Sands), missä oli kaikkea mahdollista roskaa, mitä vesi oli tuonut rantaan. Kauempana oli hyvä pohja eikä roskia, mutta ranta oli aika kamala. Toisen kerran, kun olin suomalaisten vanhempien tapaamisessa suurlähettilään luona (ihan huikea paikka ja mahtavat näkymät merelle), kävivät Simon, Mike ja lapset toisella rannalla, Coco Beachilla, missä taas pohja oli kivinen ja simpukkainen ja aallot todella isoja. Tämä ranta oli ihan täydellinen! Tosin olimme unohtaneet vaihtovaatteet kotiin, ja itse olin uimisen jälkeen ensimmäistä kertaa Afrikassa kunnolla jäässä! Sain opettajalta onneksi shaalin tai vastaavan ja kun muut joivat limsaa, sain minä teetä. Aurinko ehti jo laskea, kun istuimme siellä pimeydessä, tunnelmalampun valossa, koko meidän "laajennettu perhe". Lapset juoksentelivat hiekassa ja tekivät kärrynpyöriä, ja vähän opettaja ja Mikekin. Autossa lapset opettivat opettajalle suomea. Ikimuistoinen päivä!